Siirry sisältöön
Uusimaa

Suunnittele vuosi fiksusti – lataa markkinoinnin vuosikello avuksesi

Marke-Riitta Knuts

Artikkelin kuva

Ota ohjat ensi vuoteen

Markkinoinnin vuosisuunnittelu on yrityksen paras työkalu tavoitteelliseen ja tehokkaaseen tekemiseen. Kun suunnitelmat ovat valmiina ennen vuoden alkua, kampanjat eivät jää sattuman varaan – vaan tukevat liiketoimintasi tavoitteita läpi vuoden. Hyvin rakennettu vuosikello auttaa hahmottamaan kokonaisuuden, hyödyntämään sesongit ajoissa ja pitämään brändin näkyvillä oikeaan aikaan.

Meksin ladattava markkinoinnin vuosikello on suunniteltu juuri tätä varten. Täytettävään pohjaan voit merkitä tärkeät kampanjat, sesongit ja teemat kuukausittain.

Rytmiä ja jatkuvuutta, myös loma-aikaan

Kun markkinoinnin vuosikello on laadittu etukäteen, saat arkeesi selkeyttä ja rytmiä. Suunnitelma helpottaa budjetointia, vähentää kiirettä ja auttaa varaamaan parhaat mainospaikat jo ennakkoon. Lisäksi se luo yhtenäisen näkymän koko tiimille ja yhteistyökumppaneille – kaikki tietävät, mitä on tulossa ja milloin.

Suunnitelman voi myös kanavittain – esimerkiksi erikseen digille, printille, somelle, radiolle ja ulkomainonnalle – jolloin kokonaisuus pysyy hallittuna ja jokainen kanava tukee toisiaan.

Olemme lisänneet vuosikelloon myös vinkkejä, joiden avulla suunnittelu sujuu helposti ja tuloksellisesti – sekä muistutuksia, milloin on hyvä hetki varata mainosratkaisuja tai varata seuraava aika Meksin asiantuntijan kanssa.

Näin käytät vuosikelloa

  • Lataa täytettävä pohja koneellesi.
  • Merkitse vuoden tärkeimmät kampanjat, tapahtumat ja sesongit.
  • Suunnittele kanavittain, jotta kokonaisuus pysyy tasapainossa.
  • Aikatauluta oma ja tiimisi työ sekä mahdolliset työtilaukset.
  • Hyödynnä hiljaiset jaksot suunnitteluun ja yhteydenpitoon oman Meks-yhteyshenkilösi kanssa.

Aloita ensi vuoden suunnittelu jo tänään ja varmista, että markkinointisi on askeleen edellä.

Älä suunnittele yksin

Suunnitellaan yhdessä fiksu, vaikuttava ja tavoitteellinen markkinointivuosi. Meksin asiantuntijat ovat tukenasi joka askeleella, ota yhteyttä!