
Mediakonserni Keskisuomalainen vahvistaa digitaalisen ulkomainonnan verkostoaan Uudellamaalla, kun Meks ottaa haltuun Järvenpään katu- ja bussipysäkkinäytöt.
Mediakonserni Keskisuomalainen on sopinut pitkäaikaisen yhteistyökumppaninsa, Ideafix Oy:n, kanssa yksinoikeudellisen jälleenmyyntisopimuksen Järvenpään pystydigiverkostoon. Verkostoon kuuluu 30 digipintaa keskustan kävelykadulla ja bussipysäkeillä. Keskusta-alueen vahva näkyvyys tukee jo myynnissä olevaa Järvenpään digitaalisen ulkomainonnan tarjontaa, joka keskittyy Pohjoisväylän varressa oleville digisuurtauluille. Näkyvyys vilkkaan Pohjoisväylän lisäksi nyt keskustan alueella tuo lisämahdollisuuksia varsinkin kevyen liikenteen tavoittamiseen.
Konsernin strategia painottaa digitaalisen ulkomainonnan kasvua
Meksin digitaalisen ulkomainonnan tarjonta keskittyi pitkään digisuurtauluihin, joiden huomattava valtakunnallinen verkosto jatkaa laajentumistaan. Mediakonserni Keskisuomalaisen strategian mukaisesti digitaalista ulkomainontaa kasvatetaan myös uusilla aluevaltauksilla, kuten Helsingin ja Järvenpään pystydigiverkostoilla.
Kasvatamme ja laajennamme digitaalisen ulkomainonnan tarjontaa kaupungeissa, joissa meillä on jo vahva asema uutismedian puolella. Yhteistyö Ideafixin kanssa on meille strateginen valinta, Järvenpään verkosto tukee myös meidän juuri lanseerattua Helsingin pystydigiverkostoa.
Heidi Vuorio – Meksin digitaalisen ulkomainonnan toimitusjohtaja
Mainosmyynti on käynnistynyt ja näyttöihin voi tutustua Meksin verkkosivuilta. Ensimmäiset kampanjat voi käynnistyä jo 17.3.2025 alkaen.
Ostamisen helppous ja monipuolisuus
Järvenpään pystydigiverkosto on kattava kokonaisuus, jota voi hyödyntää osissa, alueittain tai yksittäisin näytöin. Esimerkiksi bussipysäkeillä voi kohdentaa eri mainosaineistot aamun ja iltapäivän koulu- ja työmatkalaisille tai hyödyntää pysäkkien sijaintia tietyn toimipisteen läheisyydessä. Jos kohdennettavuuden sijaan tavoitteena on toistuvuus ja vahvan muistijäljen rakentaminen, yhdellä mainosformaatilla saa katettua sekä Järvenpään että Helsingin pystydigiverkostot.
Järvenpää – Sinun sinfoniasi
Järvenpää tunnetaan merkittävien suomalaistaiteilijoiden kotina, ja kulttuuriperintö näkyy kaupungin sloganin lisäksi sen tapahtumissa ja nähtävyyksissä. Tänä vuonna vietetään Jean Sibeliuksen 160-juhlavuotta, joka tuo entistä enemmän tapahtumia, kulttuuria ja vierailijoita kaupunkiin. Vahvan paikallisen näkyvyyden lisäksi voit tavoittaa Järvenpään digitaalisen ulkomainonnan verkostolla laajan, kuntarajat ylittävän yleisön.
Meksin ulkomainonnalla tavoitat miljoonat suomalaiset viikoittain
Vahvan paikallisen näkyvyyden lisäksi Meksin digitaalisen ulkomainonnan ympäristöillä tavoitat valtakunnallisesti 3,2 miljoonaa suomalaista viikoittain (Kantar Mind 2023). Räätälöimme sinulle toimivimman ratkaisun lähes 200 digisuurtaulun, 90 pystydigin, yli 100 Neste-aseman ja valtakunnallisen bussimedian verkostostamme.
Lisätietoja:
Heidi Vuorio
Toimitusjohtaja, ulkomainonta
+358 40 717 0323, heidi.vuorio@media.fi