Kansallisen mediatutkimuksen (KMT 2024) mukaan Mediakonserni Keskisuomalaisen digitaaliset uutismediat tavoittavat yli 1,6 miljoonaa suomalaista.
Mediakonserni Keskisuomalaisen digitaaliset uutismediat houkuttelevat yhä useampia suomalaisia laadukkaan paikallisjournalismin äärelle. Konsernin digitaalisilla uutismedioilla tavoitetaan jo 46 prosenttia 25–49-vuotiaista suomalaisista. Uutismedioiden digilukijamäärä on kasvanut kaikissa ikäryhmissä.
– Mediakonserni Keskisuomalaisen digitavoittavuus on ollut kasvussa viimeiset kaksi vuotta. Kasvu on tullut tilattavista digitaalisista uutismedioista. Tämä kertoo siitä, että suomalaiset ovat valmiita maksamaan paikallisesta digitaalisesta laatujournalismista, sanoo Mediakonserni Keskisuomalaisen B2B Insight Manager Tanja Herranen.
– Olemme tinkimättömästi kehittäneet tuotteitamme niin teknologisesti kuin sisällöllisestikin. Pyrimme jatkuvasti olemaan lukijoillemme paras ja luotettavin journalistinen kumppani. Strategiamme mukainen digitaalinen kehitystyö kantaa nyt vahvasti hedelmää ja näkyy huimasti kasvaneina lukijamäärinä. Kaikki tämä vahvistaa, että valitsemamme panostukset ovat olleet oikeita ja lukijamme arvostavat luotettavaa paikallista journalismia, sanoo Mediakonserni Keskisuomalaisen konsernijohtaja Vesa-Pekka Kangaskorpi.
KMT 2024 -tutkimuksen tulokset ovat erinomaisia uutisia myös Mediakonserni Keskisuomalaisen mainostaja-asiakkaille, sillä konsernin digitaaliset ja painetut uutismediat tarjoavat tehokkaan väylän tavoittaa jopa 2,2 miljoonaa suomalaista viikoittain.
Meksin uutismediat vahvistivat asemaansa paikallisina tavoittajina erityisesti digitaalisissa kanavissa
KMT 2024 -tutkimus osoittaa, että Mediakonserni Keskisuomalaisen uutismediat ovat vahvoja paikallisia tavoittajia.
Meksin tilattavat maakunta- ja aluelehdet sekä kaupunkilehdet tavoittavat alueellisesti yhä useamman kuluttajan: digitaalinen uutismedia tavoittaa jo jopa 1,6 miljoonaa suomalaista viikoittain. Erityisen hyvin Meksin digitaalinen uutismediavalikoima tavoittaa ostovoimaiset, laatutietoiset ja ruuhkavuosiaan elävät milleniaalit: 46 prosenttia tästä kulutusorientoituneesta ikäryhmästä lukee Meksin uutismedioita joka viikko. Milleniaaleilla tarkoitetaan vuosina 1981–1996 syntyneitä.
Lähes puolet milleniaaleista viettää viikoittain aikaa Meksin digitaalisten uutismedioiden parissa.
Kansallinen Mediatutkimus
Kansallinen Mediatutkimus (KMT) on printtimedia-alan yhdessä tilaama tutkimuskokonaisuus. Tutkimuksen päätilaaja on Media Audit Finland Oy ja toteuttaja Kantar Media Finland Oy. Printtimedian valuuttana käytetyn lukijamäärän lisäksi KMT:ssä kerätään syventävää tietoa vastaajien aikakaus- ja sanomalehtien lukemisesta sekä lukijakunnan rakenteesta. Tutkimuksesta saadaan myös tietoa yleisestä mediankäytöstä, kuluttamisesta, vastaajien ostoaikeista sekä kiinnostuksen kohteista. Lisäksi KMT:ssä tuotetaan kokonaistavoittavuusluku painetun lehden ja lehden digitaalisten versioiden lukemisesta sekä valtakunnallisten sanomalehtien osalta digitaalisten näköislehtien lukijamäärät. Lehtien lukemista eri lukuvälineillä seurataan myös yleisellä tasolla.
Lähde: KMT 2024, Media Audit Finland