
Uutismedioiden toimintaa ja sisältöjä ohjaavat eri säännöt kuin sosiaalista mediaa. Siksi myös näiden medioiden lukijasuhde on erilainen.
Somesisällöt ja uutiset tupsahtelevat lukijoiden silmille samoissa kanavissa. Vaikka sisältöjä luetaankin samoissa kanavissa, on niiden välillä merkittäviä eroavaisuuksia, jotka liittyvät ennen kaikkea siihen, millaisen prosessin kautta sisällöt syntyvät, millainen yleisösuhde medioilla on ja millainen rooli mainonnalla näissä ympäristöissä on.
Uutismedioiden toimintaa ja sisältöjä ohjaavat eri säännöt kuin sosiaalista mediaa. Tässä artikkelissa pureudummekin siihen, miten uutismedia ja some eroavat toisistaan ja miksi sillä on väliä myös mainostajan näkökulmasta.
Toimintalogiikka – yhteiskunnallinen merkittävyys vai algoritmit
Uutismediassa sisällöt syntyvät toimituksellisessa prosessissa
Uutismedian toimintaa ohjaavat ennen kaikkea journalistiset periaatteet ja toimituksellinen vastuu. Uutismedioiden sisältö on toimituksellisen prosessin lopputulos – uutisen tekemisestä vastaavat ammattitoimittajat, jotka tuottavat ja tarkistavat kaiken sisällön. Uutismedian julkaisijalla on vastuu siitä, millaista sisältöä lukijoille tarjotaan ja että sisällöt noudattavat faktantarkistuksen ja journalistisen vastuun periaatteita.
Mainostajan kannalta uutismedian toiminta ja sisällöt ovat ennakoitavia ja luotettavia. Myös mainospaikat on eroteltu selkeästi journalistisista osioista. Tämä takaa mainostajalle turvallisen ja vastuullisen mainosympäristön.
Somealustoilla sisältö on käyttäjien tuottamaa
Sosiaalinen media puolestaan rakentuu pääosin käyttäjien tuottaman sisällön varaan. Myös julkaisujen paikkansa pitävyyden ja faktantarkistuksen osalta sosiaalinen media toimii eri tavoin kuin uutismedia – käyttäjät voivat ilmiantaa epäilyttävää sisältöä, mutta alustojen oma faktantarkistus ja moderointi toimivat eri tavalla kuin toimituksellisessa uutismediassa.
Sosiaalisessa mediassa mainokset esitetään samanarvoisesti käyttäjien tuottamaan sisällön kanssa. Sisältöjen näkyvyyttä ohjaavat algoritmit, jotka suosivat toisilta käyttäjiltä saatavia reaktioita. Mainostajan kannalta haastavaa on myös se, että mainokset saatetaan esittää ennakoimattomissa sisältöyhteyksissä.

Yleisösuhde – sitoutunut lukija vai skrollaava käyttäjä
Uutismediassa lukijat syventyvät ja sitoutuvat sisältöön
Lukijat tulevat uutismediaan pääsääntöisesti hankkimaan tietoa ja seuraamaan ajankohtaisia tapahtumia. Näin ollen lukijat pysähtyvät uutismedian sisältöjen äärelle pitkäksikin aikaa, prosessoivat tietoa ja muodostavat mielipiteitä. Uutismedian huomioarvo ja sisältöjen parissa vietetty aika ovat korkeita.
Monet uutismediat toimivat tilauspohjaisesti. Se, että lukijat ovat valmiita maksamaan sisällöstä, viestii vahvasta sitoutumisesta ja säännöllisestä käytöstä.
Mainostajalle tämä tarkoittaa, että sama yleisö voidaan tavoittaa useita kertoja laadukkaassa mediaympäristössä. Pitkä lukuaika ja korkea huomioarvo on myös mainostajalle mieluisia tietoja.
Somessa sisältö on osa jatkuvaa virtaa
Sosiaalisessa mediassa puolestaan käyttäjät selaavat jatkuvasti päivittyvää julkaisujen virtaa. Yksittäisen julkaisun äärelle pysähdytään hetkeksi, ennen hyppäämistä seuraavaan aiheeseen ja seuraavaan sisältöön. Sosiaalisessa mediassa käyttäjät eivät välttämättä etsi tiettyä sisältöä vaan näkevät sattumanvaraisesti sen, mitä algoritmi seuraavaksi tarjoaa.
Jos uutismedian lukija keskittyy sisältöön, somessa käyttäjä puolestaan kuluttaa sisältövirtaa nopealla tahdilla. Mainostajan näkökulmasta sosiaalisessa mediassa ärsykkeitä on enemmän ja huomio jakaantuu useammalle sisällölle, mikä tarkoittaa, että yksittäinen mainos saa vähemmän huomiota.
Tiivistetysti – miksi uutismedia on vahva mainosympäristö
- Luotettavuus
Uutismedian sisällöt syntyvät toimituksellisessa prosessissa ja niitä ohjaavat journalistiset periaatteet sekä toimituksellinen vastuu.
- Läpinäkyvyys
Mainonta on uutismediassa selkeästi erotettu journalistisesta sisällöstä.
- Huomioarvo
Uutismedian lukijat hakeutuvat sisältöjen pariin tarkoituksella ja käyttävät usein aikaa niiden lukemiseen ja ymmärtämiseen.
- Sitoutuneisuus
Uutismedian lukijat ovat sitoutuneita tilaamaansa tuotteeseen ja palaavat sen ääreen usein.
- Bränditurvallisuus
Uutismediassa mainokset näkyvät ennakoitavassa ja vastuullisessa sisältöympäristössä, mikä tukee myös mainostajan brändiä.
Meksin vaihtoehdot uutismediassa mainostamiseen
Meksillä on tarjolla monipuolisesti erilaisia uutismediaympäristöjä, joissa voi tehdä vaikuttavaa mainontaa.
Meillä vaihtoehtosi uutismediassa mainostamiseen ovat:
- display-mainonta
- display-mainonnan rich media -ratkaisut
- natiivimainonta
- printtimainonta
- audiomainonta
Voit lukea lisää uutismediassa mainostamisesta artikkelistamme: Näin saat mainoksesi uutismediaan.