Siirry sisältöön
Yleinen

Miten uutismediassa mainostaminen vahvistaa brändiä?

Artikkelin kuva

Digitaalinen ja painettu uutismedia tarjoaa mainostajan näkökulmasta monia mahdollisuuksia. Listasimme syitä, miksi uutismedia on toimiva valinta mainostajalle, niin brändirakennuksen kuin taktisen mainonnan näkökulmista:

Bränditurvallinen ympäristö mainostajalle

Mainostajan näkökulmasta ei ole yhdentekevää, millaisessa ympäristössä mainos esitetään. Bränditurvallisuudella tarkoitetaan sitä, että mainos näkyy sellaisessa ympäristössä, joka tukee mainostajan arvoja eikä vaaranna luottamusta brändiin. Kun mainos esitetään uutismediassa, siihen liitetään journalistisen sisällön mukanaan tuomia arvoja, kuten uskottavuutta ja laadukkuutta. Juuri näitä moni brändi haluaa heijastaa.

Sattumanvaraisilla alustoilla, joihin esimerkiksi Google-mainonta saattaa sijoitella mainoksia, tilanne on toinen. Algoritmien ohjaama mainonta voi päätyä epätoivottuun seuraan: esimerkiksi disinformaation, viihteellisen klikkiotsikoinnin tai jopa arvojen kanssa ristiriidassa olevan sisällön yhteyteen. Tällöin brändi joutuu tahtomattaan samaan kehykseen sisällön kanssa, joka voi heikentää sen mainetta tai aiheuttaa jopa mainehaittoja.

Luottamus yhdistyy myös mainostajan brändiin

Uutismediat Suomessa nauttivat yhä korkeaa luottamusta lukijoiden keskuudessa. Luottamus uutismediaan perustuu siihen, että journalistinen sisältö on faktatarkastettua, ja tiedot pohjautuvat tarkistettuihin lähteisiin sekä vastuulliseen toimitustyöhön. Tämä luottamus heijastuu myös uutismediaan mainosympäristönä ja luotettavassa ympäristössä nähty mainos koetaan uskottavaksi.

Uutismedian tavoittaa laajasti ja samalla tarkasti

Uutismedia tavoittaa laajan ja monipuolisen lukijakunnan eri ikäryhmien edustajia, erilaisissa elämäntilanteissa olevia ja erilaisista asioista kiinnostuneita – aina nuorista perheisiin ja iäkkäämpiin lukijoihin. Uutismedia tavoittaa paitsi laajasti niin myös tarkasti – printin ja digin yhdistelmällä tavoitetaan tietyn paikkakunnan asukkaat tehokkaasti.

Erityisesti uutismedioissamme näytettävää digitaalista mainontaa voidaan kohdentaa tarkasti ja monipuolisesti, esimerkiksi säätilan tai kellonajan mukaan tai hyödyntää ohjelmallista ostamista parhaiden mainospaikkojen saamiseksi.

Tehokasta taktista mutta myös pitkäjänteistä markkinointia

Uutismediassa mainostaminen toimii erinomaisesti myös silloin, kun tavoitteena on nopea ja taktinen näkyvyys. Ajankohtainen tarjous, kampanja tai tuotelanseeraus saa uutismediassa huomioarvoa ja tavoittaa oikean yleisön nopeasti.

Toisaalta uutismedia on toimiva kanava myös brändimainontaan. Uutismediassa tehtävä brändimarkkinointi rakentaa mielikuvaa pitkäjänteisesti. Laadukkaaseen mediaympäristöön sijoitettu mainonta vahvistaa brändin tunnettuutta ja vahvistaa myönteistä mielikuvaa.

Tutustu tästä lisää digitaalisen mainonnan mahdollisuuksiimme!