Varmista, että mainosviestisi erottuu myös sesonkimainonnan ruuhkassa! Lähde liikkeelle kirkastamalla kampanjasi tavoitteet ja määrittämällä tarkasti kohderyhmäsi. Näin luot perustan terävälle viestille ja oikeille mediavalinnoille. Meksin mediamyynnin asiantuntijat ovat apunasi suunnittelemassa kampanjaa, joka tavoittaa juuri oikeat yleisöt tehokkaasti ja oikea-aikaisesti. Aloita tutustumalla alla oleviin vinkkeihimme.
Ole läsnä arkisissa paikoissa
Mitä useammassa erilaisessa ympäristössä mainoksesi näkyy, sitä vahvemman muistijäljen se jättää. Kuvittele tilanne, jossa ajat ensin autolla ja kuulet mainoksen radiossa. Kun pysähdyt tankkaamaan, juuri kuulemasi viesti vilkkuu tankkausaseman näytöllä ja törmäät siihen vielä uudelleen selaillessasi uutisvirtaa kotisohvalla.
Useasti erilaisissa tilanteissa ja eri kanavissa toistuva viesti auttaa pysymään asiakkaidesi mielessä. Kohtaamme arjessa valtavasti mainontaa, siksi oman viestin tulee olla tunnistettava ja johdonmukainen sekä toistua arkisissa tilanteissa jäädäkseen mieleen.
Tarjoile koettavaa useammille aisteille
Perinteinen printtimainos on yleensä tekstin ja kuvan yhdistelmä. Kun sama mainos viedään digitaaliseen ympäristöön, avautuu siellä paljon uusia mahdollisuuksia visuaalisuuteen.
Digiaineistoissa kuva voidaan animoida liikkumaan tai tehdä videomainos. Radio puolestaan on vahva tunnemedia, jossa koukuttava viesti painuu mieleen tehokkaasti. Tällaiset asiat liittyvät mainonnan vaikuttavuuteen ja sitä kautta sen tehokkuuteen.
Toisille vahvin muistijälki syntyy näköaistin kautta, toisille taas kuuloaistin – siksi kannattaa miettiä, mitkä kanavat ja mainosmuodot palvelisivat parhaiten omaa tarvetta.
Älykästä kohdentamista tärkeimmillä paikoilla
Tiesitkö, että voit kohdistaa mainoksesi esimerkiksi liikkeesi lähistöllä huristelevan bussin mainosnäytölle? Tarkan kohdennuksen avulla mainoksesi näkyy juuri siellä, missä potentiaaliset asiakkaasi liikkuvat.
Kohdennusta voi paikkatietojen lisäksi tehdä myös vaikkapa säätilan tai kellonajan mukaan. Oikeanlainen kohdentaminen tekee mainonnasta tuloksekasta ja sinulle edullisempaa, kun kohdistat budjettisi heille, jotka hyvin todennäköisesti päätyvät ostamaan.
Näy jo ennen varsinaista ostopäätöstä
Ostoprosessi on usein monivaiheinen tapahtuma, joka alkaa siitä, kun asiakkaalla herää tarve jollekin hankinnalle. Sitä seuraa tiedonkeruu- ja harkintavaihe, jonka jälkeen syntyy lopullinen ostopäätös. Mitä useammassa ostoprosessin vaiheessa yrityksesi tai tuotteesi pomppaa asiakkaan silmille, sen parempi.
Brändimainonta onkin tärkeää juuri silloin, kun käynnissä ei ole tiettyä kampanjaa tai sesonkia. Brändimainonnan avulla yrityksesi pysyy asiakkaiden mielissä silloinkin, kun he eivät vielä tiedä tarvitsevansa yrityksesi tuotteita tai palveluita. Kun tarve myöhemmin herää, yrityksesi on jo tuttu ja valinta helppo.
Älä hukkaa kontakteja
Helposti käy niin, että oletamme ihmisten käyttävän samoja medioita kuin mitä itse käytämme. Omat mediankulutustottumuksemme eivät kuitenkaan päde kuin juuri meihin itseemme! Vaikka itse lukisit mieluiten printtilehteä, saattaa suurin osa asiakkaistasi lukea juttuja verkossa tai kuunnella niitä radiosta. Mainos kannattaa siis sijoittaa kohderyhmäsi käyttämiin medioihin, vaikka itse käyttäisit niitä vain valikoidusti.
Digissä tehokkaita toistoja
Jos tavoitteena on saada mainoksellesi mahdollisimman paljon näkyvyyttä ja toistokertoja, kannattaa valita digimainontaa. Printtilehdessä mainoksesi luetaan vain kerran, mutta erilaisilla digialustoilla mainoksesi hyppää eteen lukuisia kertoja. Digimainonnan ohella myös radio on toistomediana vertaansa vailla.
Toisaalta jos tavoitteenasi on saada paikalliset ihmiset liikkeelle, esimerkiksi yhden päivän tapahtumaan, on printtimainos siihen erinomainen valinta. Paikallislehdessä tavoitat ihmiset täsmällisesti oikealta alueelta ja toiston sijaan saat uniikkeja silmäpareja mainoksellesi.
Mieti, kuka tekee ostopäätöksen ja panosta häneen
Ostovoimaiset kohderyhmät, eli ne ketkä lopulta avaavat kukkaron nyörit ostohetkellä, tavoitetaan parhaiten paikallisilla uutismedioilla, joiden parissa nämä henkilöt viettävät tutkitusti runsaasti aikaa. Tavoittavuus kasvaa, jos mainostat niin sanotusti kombona, eli sekä digi- että printtilehdessä.
Hyödynnä vuoden kuumimman ostosesongin koko potentiaali ja liity Mustalle listallemme!
Meksin Musta lista on mediapintojen huikeimpien tarjousten sisäpiiri. Liittymällä Mustalle listalle saat etuosto-oikeuden Black Friday -tarjouksiimme.
Ainoa musta lista, jolle haluat kuulua: