Meks tuottaa tulosta

Kesäsesongin monikanavainen mainonta aktivoi – asiakkaat jonottivat uuteen bistroon

Kesäsesongin monikanavainen mainonta aktivoi – asiakkaat jonottivat uuteen bistroon

Kesä on meille vuoden tärkeimpiä sesonkeja. Oikein ajoitetulla ja toteutetulla monikanavaisella kampanjalla varmistamme, että saamme sesongin myynneistä kaiken mahdollisen irti.

Aino Pärnänen, liiketoimintajohtaja, Yöpuu Yhtiöt

Yöpuu Yhtiö Oy on arvostettu hotelli- ja ravintola-alan toimija Keski-Suomessa, jossa yhtiöllä on kaksi hotellia, Hotelli Yöpuu ja Hotelli Verso, sekä kolme ravintolaa, Ravintola Pöllöwaari, Verso Baari ja Bistro Kirkkopuisto.

 

Paikallisten asiakkaiden tavoittamisessa Yöpuu Yhtiön markkinoinnissa luotetaan Mediakonserni Keskisuomalaisen monikanavaisiin mediaratkaisuihin. Läpi kesäsesongin jatkunut monikanavainen mainonta toi tulosta.

 

– Tavoitteenamme on potentiaalisten asiakkaiden löytäminen ja olemme vuosien varrella huomanneet monipuolisten paikallisten mediaratkaisujen tavoittavan tällä seudulla parhaiten. Luotimme siihen myös kesäkampanjoinnissa, kun halusimme ravintoloidemme pöytien täyttyvän. Ja täyttyiväthän ne, hymyilee Yöpuu Yhtiön liiketoimintajohtaja Aino Pärnänen.

 

Tarve

 

– Halusimme varmistaa kaikkien kolmen ravintolamme suosion kesäsesonkina ja tavoittaa mahdollisimman paljon myös sellaisia paikallisia, joille Yöpuu Yhtiön ravintolat eivät olleet ennestään tuttuja, Pärnänen kertoo.

 

Pärnäsen mukaan oli tarve vahvistaa yhtiön uusimman tulokkaan Bistro Kirkkopuiston asemaa paikallisten uutena kohtaamispaikkana, saada uusia asiakkaita ja kasvattaa bistron palveluiden tunnettuutta.

 

Paikallisena perheyrityksenä hyödynnämme mielellämme paikallista, kotimaista mediakumppania palveluidemme esille tuomiseen, Pärnänen jatkaa.

 

Ratkaisu

 

– Monikanavainen markkinointi on paras ja tehokkain vaihtoehto, koska siten tavoitetaan tasaisesti Yöpuun Yhtiön eri kohderyhmiä, toteaa Meks Keski-Suomen myyntipäällikkö, Tuija Pietiläinen.

 

Kesäsesonkiin herättely aloitettiin kaikkien kolmen ravintolan osalta toukokuun loppupuolella viikon mittaisella digikampanjalla ksml.fi -verkossa näköislehden välisivumainonnalla ja bussimediassa Jyväskylän kaupunkialueella, jossa kampanja jatkui läpi kesän sekä still-kuvina että videoina.

 

Paikallisessa verkossa kampanjaa jatkettiin display-mainonnalla ja ulkomainonnassa bussimedia sai kumppanikseen Big One -median suuren mainospinnan kaupungin keskustassa. Mainonta molemmissa kanavissa jatkui vilkkaimman kesäsesongin ajan.

 

Kesäkuussa kampanjaa laajennettiin kuulumaan Radio Keskisuomalaisessa ja kuukauden loppupuolella innostettiin kaupunkilaisia kesäterassille osallistumalla paras terassi -äänestykseen  Suur-Jyväskylän Lehdessä.

 

– Luotamme brändin ja logojen jäävän mieleen, mitä useammin niitä nähdään eri kanavissa, Pärnänen toteaa monikanavaisen markkinoinnin hyödyistä.

 

 

Luottamus syntyy yhteisestä onnistumisesta

 

Pietiläinen kertoo käyvänsä Yöpuun Yhtiön markkinoinnin kanssa aktiivisesti keskusteluja yrityksen tarpeista ja heidän liiketoimintansa kehittämisestä.

 

– Keskustelujen pohjalta olen ehdottanut kulloinkin tarpeeseen parhaiten soveltuvaa ratkaisua, joita olemme päässeet yhdessä toteuttamaan.

 

Yöpuu Yhtiön Pärnänen toteaa luottamuksen mediakumppaniin syventyneen vuosien yhteistyön varrella onnistuneiden markkinointiratkaisuiden myötä. Kohderyhmät ja kanavat valikoituvat aina palvelumme mukaan.

 

– Esimerkiksi yrittäjille olemme kohdentaneet mainontaa Verson kokoustiloista Yrittäjäsanomissa. Ravintoloiden markkinointiin haemme laajaa tavoittavuutta runsaine toistoineen bussimainonnalla ja hyvin toimivalla display-mainonnalla ksml.fi -verkkopalvelussa uusien asiakkaiden hankkimiseksi.

 

– Yhteistyö Tuijan kanssa on ollut aina sujuvaa ja lämminhenkistä. Monen vuoden mediakumppanuus on johtanut siihen, että hän tietää tarpeemme ja toiveemme jo erinomaisesti.

 

 

Tulos

 

– Läpi kesän jatkunut ja vaiheittain toteutettu monikanavainen kampanja jopa ylitti tavoitteet. Uusien asiakkaiden määrä lisääntyi merkittävästi. Välisivun mainos Bistron saunatiloista kasvatti heti kyselyiden määrää ja lisäksi kiinnostusta saunaa kohtaan, Pärnänen kertoo.

 

– Näköislehden välisivumainoksen liki kahden prosentin, 1,77 %, klikkimäärä kertoo, että mainoksen sisältö on herättänyt lukijoidemme kiinnostuksen. Keskimäärin mainoksen pariin on pysähdytty 51 sekunniksi ja se on huiman hyvä luku. Sisältöä on selkeästi jääty lukemaan ja tämä on kasvattanut konversioiden määrää. Myös toteuttamamme kahden kuukauden pituisen jättiboksi-kampanjan tulokset olivat loistavat, iloitsee Pietiläinen.

 

Bistron asema paikallisena kohtaamispaikkana on saanut vankan jalansijan, ja asiakkaat ovat todella löytäneet palveluiden pariin, Pärnänen iloitsee.

 

 

Kiinnostuitko kampanjasta tai tarvitsetko vinkkejä tavoittavaan markkinointiin? Me autamme!

Olemme tehneet yhteydenoton helpoksi, jätä vain yhteystietosi lomakkeelle ja mediamyynnin asiantuntijamme on yhteydessä sinuun. Palvelemme ripeästi, olipa tarpeesi paikallinen tai valtakunnallinen!

Ota yhteyttä 

 

Näin toteutettiin Yöpuu Yhtiön monikanavainen kesäkampanja ja Bistro Kirkkopuiston palveluiden tunnettuuden kasvattaminen

Digimainonta, ksml.fi näköislehti välisivun mainos. 22.5.–28.5.

Digimainonta, ksml.fi jättiboksipaketti 31.5.–31.7.

Digitaalinen ulkomainonta: Big one -media, Paviljonki 31.5.–31.7.

Digitaalinen, ulkomainonta Bussimainonta: 22.5.–8.10.

Radiomainonta, Radio Keskisuomalainen  5.6.–5.8.

Suur-Jyväskylän lehdessä, 28.6., osallistuminen paras terassi -äänestykseen kaupunkilehdessä.

 

Tutustu aineistoihin

Esimerkkejä monikanavaisen kesäkampanjan aineistoista:

Näköislehden välisivu, pysty, Bistro Kirkkopuisto

Display-kampanja, jättiboksi Bistro Kirkkopuisto

Bussimainonta, video Bistro Kirkkopuisto

Bussimainonta, still Bistro Kirkkopuisto

Bussimainonta, video Pöllöwaari

Bussimainonta, video Versobaari

Big One -media, Bistro Kirkkopuisto

Radiomainonta

Meks tuottaa tulosta

Katso kaikki REFERENSSIT >

Bussimedia tavoittaa laajasti – voidaan puhua massamediasta. Lisäksi näyttömedia mahdollistaa hyvin monenlaiset sisällöt. Valitsemalla sisältö oikein, matkustajien huomion voi todella ottaa, kuten Fudo Kamaen esimerkki osoittaa.

Tampereen Jumppatiimi TAJU ry tuottaa harrasteliikuntaa kaikille rennon hyvällä fiiliksellä. TAJU on Tampereen suurin harrasteliikuntaseura yli 2000 jäsenellään.   TAJU markkinoi tarjoamiaan liikuntapalveluja monikanavaisesti,…

”Mainoksessa ollutta QR-koodia ladattiin satoja kertoja”

Juha Päivinen, The Bank

”Olemme käyttäneet bussimediassa olevissa mainoksissa alekoodeja lisähoukuttimina, mikä on toiminut tosi hyvin. Jopa niinkin hyvin, että alekoodia on yritetty lunastaa myös muissa kuin pääkaupunkiseudun liikkeissämme! Liikkeissämme ja verkkokaupassa on myös käynyt paljon uusia asiakkaita ostoksilla kampanjoiden aikana.”

Oona Hykkönen, markkinointipäällikkö, Yeppo & Soonsoo

”Kävijäryntäys kyllä yllätti! Olemme järjestäneet tapahtumia 10 vuotta ja tämä oli ensimmäinen kerta, että saatiin näin paljon kävijöitä liikkeelle. Ennen ei ole tarvinnut keskeyttää lipunmyyntiä!”

Timo Ranto, tapahtumapäällikkö, Pii Poo Oy 

HUS Diagnostiikkakeskuksella on toimintaa Uudellamaalla, Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa, ja tarvitsimme kesätyöntekijöitä kaikkiin kolmeen maakuntaan. Meks Etelän kautta saimme kampanjamme näkymään kaikilla näillä alueilla vaivattomasti joukkoliikenteessä. Kampanja oli meille vaivaton ja kustannustehokas toteuttaa.

Lauri Partanen, rekrytointisuunnittelija, HUS Diagnostiikkakeskus
Kiinteistönomistaja huomio!

Onko sinulla kiinteistö tai maa-alue, joka voisi palvella mainospinnan sijaintina?

Haluaisitko laittaa seinäpintasi tai maa-alueesi hyötykäyttöön vuokraamalla tilaa digisuurtauluillemme, vai etsitkö jo olemassa olevalle digitaaliselle mainosnäytöllesi myyntikumppania?

Haluatko sinä aktivoida asiakkaasi?

ALOITETAAN.
Ota rohkeasti yhteyttä!

Monikanavaisuus kasvattaa tunnettuuttasi lähes 60 % ja yli kolminkertaistaa kuluttajan aktivoitumista. Mediatalo Keskisuomalaisen medioilla tavoitat ja aktivoit asiakkaasi – paikallisesti ja valtakunnallisesti.

Haluatko sinä aktivoida asiakkaasi?

ALOITETAAN.
Ota rohkeasti
yhteyttä!

Monikanavaisuus kasvattaa tunnettuuttasi lähes 60 % ja yli kolminkertaistaa kuluttajan aktivoitumista. Mediakonserni Keskisuomalaisen medioilla tavoitat ja aktivoit asiakkaasi – paikallisesti ja valtakunnallisesti.