Tiesitkö nämä 3 bussimainonnan valttia?

 

Fakta 1. Tavoittava media

Tiesitkö, että bussimainonnalla on mahdollista tavoittaa valtakunnallisesti tai sitten hyvin paikallisesti? MEKS Etelän paikallinen bussimainonta tavoittaa valtakunnallisesti kahdessa viikossa 1 151 000 nettokontaktia (Kantar 2022).

Pääkaupunkiseudulla ja Tampereella tavoitamme näistä silmäpareista 620 000 nettokontaktia.

Aina ei ole tarvetta tavoittaa koko Suomea tai edes koko Pirkanmaata. Monet asiakkaamme hyödyntävätkin lyhyissä sekä pitkissä kampanjoissa hyvin paikallista bussimainontaa.

Paikallisessa mainonnassa voidaan hyödyntää valmiita kohdennusalueitamme, kuten esimerkiksi Pasilan kohdennusalue tai Tampereen Lielahti. Autamme aina suunnittelemaan tavoitteidenne ja tarpeidenne mukaisen kampanjan.

Tai voimme toteuttaa bussikampanjan pysäkkikohtaisesti esimerkiksi lähellä oppilaitoksia. Tällaisia kohdennuksia hyödynnetäänkin paljon esimerkiksi rekrytointi- tai koulutustoimijoiden kampanjoissa.

 

Fakta 2. Tehokas media

Bussimedian tehokkuuden ydin on juuri oikeiden kohderyhmien tavoittamisessa.

Tämän lisäksi bussimedian tehokkuus on toistossa, eli siinä, että näillä oikeilla kohderyhmillä on mahdollisuus nähdä mainos useasti kampanjan aikana.

Esimerkiksi yhden silmäparin on mahdollista kahden viikon kampanjan aikana kohdata mainontaan lähes päivittäin, sillä busseilla matkustetaan useasti niin arkena kuin viikonloppunakin.

Keskimääräisen matkan aikana mainos on mahdollista nähdä vähintään kaksi tai neljä kertaa riippuen siitä, millaisen toistomäärän kampanjallesi valitset. Paikallisbussien matkustusajat ovat keskimäärin 14-18 minuuttia. Tämänkin suunnittelussa asiantuntijamme auttavat.

 

Fakta 3. Korkea huomioarvo

Bussimedian kampanjanjoilla on tutkitusti korkea huomioarvo. Osana monimediallista kampanjaa niiden on todennettu nostavan jopa kampanjoiden kokonaishuomioarvoa.

Tutkimukset ja huomioarvomittaukset puhuvat sen puolesta, että digitaalinen ulkomainonta – kuten bussimedia – koetaan kuluttajien puolelta miellyttäväksi mediaympäristöksi.

Kantar Media Reactions 2023 -tutkimuksessa on tutkittu muun muassa sitä, mitkä mediaympäristöt ovat sellaisia, jotka voittavat kuluttajien huomion puolelleen positiivisesti ja mitkä taas sellaisia, joita koitetaan vältellä.

Tutkimuksen mukaan ulkomainonta on toisella ja kolmannella sijalla juuri se mediaympäristö, joka voitti kuluttajien huomion puolelleen. Vain elokuvamainonta oli kuluttajien arvostuksessa korkeammalla, eli ensimmäisenä, mutta arjessahan yleisö ei joka hetki istu elokuvateatterissa.

Toisin kuin bussimediassa: bussilla matkustetaan monta kertaa päivässä, viikossa – ja mainos nähdään yhden matkan aikana vähintään kaksi tai neljä kertaa.

 

Vinkki! Jos et ole vielä liittynyt Black Fridayn Mustalle listallemme, tee se nyt. Mustalistalaisena kuulet ensimmäisenä, millaisen edun voit saada bussimainontaan. Musta lista sulkeutuu pe 10.11., liity listalle täällä >>

 

Kun haluat tietää lisää bussimainonnan yleisöprofiileista, eli kuka siellä busseissa tutkitusti matkustaa, tai kuulla asiakastarinoita tyytyväisiltä asiakkailtamme ja suunnitella kanssamme tehokasta kampanjaa – ota yhteyttä!

Nea Barman
DOOH-myynnin asiantuntija
puh. 040 514 6539
nea.barman@media.fi