Bussimedian jalanjälki muuttuu vihreämmäksi

 

Bussimainonta on jo älykästä mutta nyt myös ympäristöystävällisempää, kun pääkaupunkiseudulla bussimainontaa pyöritetään HSL:n uusissa sähköbusseissa, joita on liikenteessä kaikkiaan 78. Mainoksia busseissa nähdään alkuvuodesta asennetuilla 218  digitaalisella mainosnäytöllä.

 

Panostamme isosti ulkomainontaan ja haluamme tarjota ympäristöystävällistä mainontaa asiakkaillemme. Bussimedian ekologinen jalanjälki muuttuu auto autolta vihreämmäksi, kertoo Mediatalo Keskisuomalaisen digitaalisen ulkomainonnan johtaja Jari Lähdemäki.

 

Vielä älykkyydestä

 

Etenemisinformaation hyödyntäminen tehostaa mainonnan tavoittavuutta ja luo kaiken kokoisille toimijoille mahdollisuuden hyödyntää Suomen tavoittavimpia mainossekunteja. Paikallisbusseissa keskimääräinen matka-ajan pituus on noin 14 minuuttia ja tässä ajassa mainos nähdään parhaimmillaan useita kertoja. Katsojan kiinnostusta ylläpidetään uutisnostoilla, sääennusteilla ja kaupungin tiedotteilla, joiden välissä tarjoillaan mainoksia.

 

Bussimediassa lokaation mukaan kohdennettu mainonta tavoittaa markkina-alueella luontaisesti liikkuvia kuluttajia, jotka ovat kiinnostuneita paikallisesta tarjonnasta ja  joista kivijalkayrityksen asiakaskunta usein rakentuu. Esimerkiksi bussin lähestyessä kauppakeskusta, voidaan näytöille pyöräyttää siellä toimivan myymälän tai ravintolan mainos.

 

Erityisen hyvin nuoret tavoittavassa bussimediassa pääsee lähikontaktiin matkustajien kanssa ja mainokset kohtaavat kuluttajan arjessa, usein matkalla työpaikalle, harrastuksiin tai kauppaan. Digitaalisella ulkomainonnalla tavoitetaan massat, luodaan mielikuvaa ja tehdään tulosta siellä, missä ihmiset liikkuvat.

 

Tarvitsetko vinkkejä bussimainontaan? Me olemme luotettava mediakumppanisi ja autamme sinua onnistumaan. Tunnemme kohderyhmät ja tiedämme esimerkiksi ketkä kulkevat bussilla klo 14 ja mitä silloin kannattaa mainostaa. Kerro meille tavoitteesi ja saat vinkit, joilla tavoitat kohderyhmän.

 


Kysy tarjous heti!

 

Asiakkaamme ovat onnistuneet

Tutustu asiakastarinoihin ja poimi ideoita bussimainontaan:

 

Sydänmerkin ruokaideat bussimedian kaupunkiverkostossa suoraan kuluttajan arkeen

Paikannusalueelle kohdennetun bussimainonnan vaikutus näkyi kampaamossa heti

Mainonta  diginäytöillä HSL:n busseissa käänsi ravintolan asiakasmäärä nousuun 

Airpro rekrytoi onnistuneesti bussimediassa