Siirry sisältöön
Artikkelit

Markkinoijan etumatka rakennetaan nyt

Sami Smolander

Artikkelin kuva

Kasvu ei ala silloin, kun kaikki puhuvat siitä – asema vuodelle 2027 rakennetaan nyt

Suomen taloudessa ja kulutuksessa näkyy pitkästä aikaa myönteisiä merkkejä. Nousukausi ei ole vielä käynnissä täydellä voimalla, ja juuri siksi loppuvuosi 2026 on markkinoijalle kiinnostava hetki vahvistaa näkyvyyttä ennen vuoden 2027 kovenevaa kilpailua.

Kasvu ei ala silloin, kun kaikki puhuvat siitä. Se alkaa, kun ensimmäiset merkit suunnanmuutoksesta tulevat näkyviin:

  • odotukset paranevat,
  • kulutus lähtee varovaiseen liikkeeseen ja
  • usko tulevaan vahvistuu.

Suomessa ollaan nyt tällaisessa vaiheessa. Talouden haasteet eivät ole poistuneet, mutta useampi mittari osoittaa aiempaa myönteisempään suuntaan. Markkinoijalle olennaisin kysymys ei siksi ole vain se, onko kasvu jo varmasti alkanut, vaan se, onko oma brändi valmiina, kun kysyntä vahvistuu.

Vuonna 2027 samoista yleisöistä kilpailee yhä useampi viesti

Mediamainonnan viimeaikainen kehitys tukee kuvaa suunnanmuutoksesta. Vuoden 2026 toisella neljänneksellä mediamainontaan investoitiin Suomessa noin 353 miljoonaa euroa, 1,5 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Kesäkuussa mediamainonta kasvoi 4,5 prosenttia ja heinäkuussa 2,6 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Kasvu ei vielä jakaudu tasaisesti koko markkinaan, mutta luvut viittaavat siihen, että mainosmarkkinan aktiivisuus on vahvistumassa.

Kun talous piristyy, yritykset eivät tavoittele vain kasvavaa kysyntää. Ne tavoittelevat myös toistensa asiakkaita. Useampi mainostaja lisää näkyvyyttä, nostaa tuotteitaan esiin ja pyrkii kuluttajan aktiiviseen harkintaan.

Suomalaisessa mediamarkkinassa on kaksi merkittävää tapahtumaa vuonna 2027. Markkinoijan haaste ei ensi vuonna välttämättä ole tavoittaa kuluttajaa, vaan tulla huomatuksi kaiken muun viestinnän keskellä.

Eduskuntavaalien vaalipäivä on 18. huhtikuuta 2027 ja ennakkoäänestys järjestetään kotimaassa 7.–13. huhtikuuta. Vaalit kasvattavat kevättä kohti näkyvän kampanjaviestinnän määrää ja tuovat lisää kilpailua ihmisten ajasta, kiinnostuksesta ja mediahuomiosta.

Toinen muutos ajoittuu kesään. Uusi rahapelilaki tulee voimaan 1. heinäkuuta 2027. Sen jälkeen toimiluvan saaneet rahapeliyhtiöt voivat markkinoida toimintaansa Suomessa lain määrittelemissä kanavissa. Rahapelimarkkinan muutos ei siis lisää mainoskilpailua vielä alkuvuonna samalla tavalla kuin vaalit. Se muodostaa kuitenkin vuoden 2027 jälkipuoliskolle uuden kilpailuaallon, kun toimiluvan saaneet brändit ryhtyvät rakentamaan tunnettuuttaan Suomessa. Kun tähän yhdistetään talouden elpyminen ja muiden mainostajien kasvuhakuiset suunnitelmat, seurauksena on aiempaa kilpaillumpi ympäristö. Huomio, toisto ja laadukkaissa ympäristöissä saavutettu muistijälki muuttuvat siksi entistä arvokkaammiksi.

Nyt ei odoteta varmuutta – nyt rakennetaan valmiutta

Markkinoijan loppuvuoden 2026 tehtävänä ei ole ennustaa täydellisesti, milloin kulutus kiihtyy tai kuinka voimakkaaksi kasvu muodostuu. Tärkeämpää on varmistaa, että yritys on valmis silloin, kun oma markkina alkaa liikkua.

Käytännössä tämä tarkoittaa kolmea asiaa:

  1. Tunnista oman kategoriasi ensimmäiset kysyntäsignaalit. Seuraa hakujen, liikenteen, liidien, varausten ja myynnin lisäksi myös asiakkaiden tulevaisuuden odotuksia.
  2. Rakenna tunnettuutta ja muistijälkeä ennen kysynnän huippua. Varmista riittävä tavoittavuus, toisto ja tunnistettava viesti.
  3. Suunnittele vuoden 2027 näkyvyys yhtenä kokonaisuutena ja hyvissä ajoin. Huomioi vaalikevät, kesällä muuttuva rahapelimarkkina sekä muiden mainostajien todennäköisesti kasvava aktiivisuus. Ensi vuoden mediatilat kannattaa varmistaa hyvissä ajoin jo 2026 vuoden puolella.

Kasvu ei ala silloin, kun kaikki puhuvat siitä. Kun kasvusta tulee itsestäänselvyys, kilpailu kuluttajien huomiosta on jo käynnissä.

Siksi etumatkaa eivät välttämättä rakenna ne, jotka käyttävät eniten rahaa, vaan ne, jotka tunnistavat suunnan ajoissa, aloittavat ennen ruuhkaa ja pysyvät kuluttajan mielessä.

Sami Smolander
Mediamyynnin johtaja
Meks, Keskisuomalainen Media

Meks on kumppanisi kasvussa. Ota yhteyttä!

Juuso Rönkkö
Myyntijohtaja
+358401864828
Virpi Kokko
Myyntijohtaja (Asiakkuuspäälliköt)
+358400515206