Helsingin seudun kauppakamarin tuore selvitys tuo esiin positiivisia kehityskulkuja Helsingin ulommilla keskustavyöhykkeillä. Vaikka ydinkeskustan liikennemäärät ja kaupankäynti eivät ole täysin palautuneet pandemiaa edeltävälle tasolle, ulomman keskustavyöhykkeen vetovoima on vahvistunut. Päivittäistavarakauppa ja vähittäiskauppa erityisesti ovat kasvaneet merkittävästi ulommalla keskustavyöhykkeellä.
Keskeiset poiminnat tutkimuksesta:
· Vähittäiskaupan liikevaihto ulommalla keskustavyöhykkeellä on kasvanut tasaisesti vuodesta 2020 alkaen.
· Päivittäistavarakaupan liikevaihto on kasvanut vakaasti ulommalla keskustavyöhykkeellä jo vuosikymmenen puolivälistä lähtien. Kasvu on jatkunut myös 2020-luvun alussa, ja pandemia ei ole vaikuttanut merkittävästi toimialan kehitykseen näillä alueilla.
· Ydinkeskustan vähittäiskaupan osuus Helsingin seudun liikevaihdosta on laskenut, mutta ulompi vyöhyke on kompensoinut tätä kasvullaan.
Jopa 80 prosenttia bisneksestä ja päivittäiskaupasta on siirtynyt Helsingin seudulla esikaupunkialueelle ja seutukuntiin.
Ulommalla keskustavyöhykkeellä tarkoitetaan Helsingin keskustaa ympäröiviä alueita, kuten postinumeroalueita 00102, 00120–00180, 00220, 00250, 00500, 00510 ja muita keskeisiä vyöhykkeitä. Nämä ovat paikkoja, joissa kaupankäynti ja ihmisten liikkuminen ovat vilkastuneet.
Meksin uudet digisuurtaulut ja loppuvuodesta valmistuva pystydigiverkosto sijaitsevat juuri näillä alueilla, missä kaupankäynti on vilkasta ja ihmiset liikkuvat. Tämä tarjoaa mainostajille erinomaista näkyvyyttä.
– Ihmisten liikkuminen ja ostotavat ovat muuttuneet valtavasti viimeisen kymmenen vuoden aikana. Palvelut sekä kaupat ovat siirtyneet Helsingin ydinkeskustasta esikaupunkialueille, uusiin kauppakeskittymiin. Muutos on valtava: jopa 80 prosenttia bisneksestä ja päivittäistavarakaupasta tapahtuu nykyään Helsingin esikaupunkialueilla ja seutukunnissa. Meksin uudella digitaalisella ulkomainonnan verkostolla tavoitat ihmiset juuri näillä vilkkailla esikaupunkialueilla lähellä ostopaikkoja, kertoo lokakuussa digitaalisen ulkomainonnan tuotejohtajana aloittanut Jenni Heinonen.
Lue lisää Meksin digitaalisesta ulkomainonnasta tästä.
Lähde: Helsingin seudun kauppakamari, Keskustan Elinvoima 2023
Lisätietoja:
Jenni Heinonen
Tuotejohtaja, DOOH
jenni.heinonen@media.fi