Keskisuomalainen Oyj on allekirjoittanut kauppakirjan Hämeen Sanomat -konsernin ostamiseksi

Keskisuomalainen Oyj:n toimitusjohtaja Vesa-Pekka Kangaskorpi, Hämeen Sanomat omistavan Aina Group Oyj:n hallituksen varapuheenjohtaja Matti Puotila ja puheenjohtaja Panu Ala-Nikkola kaupan julkistamistilaisuudessa. Kuva Heikki Linnavirta.

Keskisuomalainen Oyj on tänään 22.6.2021 allekirjoittanut kauppakirjan Hämeen Sanomat -konsernin ostamiseksi Aina Group Oyj:ltä. Kauppaan kuuluvat Hämeen Sanomat Oy:n, tytäryhtiö Ilves Jakelu Oy:n ja tytäryhtiö Hämeenlinnan Jakelupalvelu Oy:n koko osakekannat.

Kaupassa ostettavan kokonaisuuden velaton kauppahinta on 8,3 Me. Kaupan täytäntöönpano on ehdollinen, kunnes Aina Group Oyj:n ylimääräinen yhtiökokous on hyväksynyt kaupan täytäntöönpanon. Kauppa arvioidaan toteutettavan 30.9.2021 mennessä.

Vuonna 2020 Hämeen Sanomat -konsernin liikevaihto oli noin 17,3 Me, käyttökate noin 1,6 Me, liikevoitto noin 1,3 Me, tilikauden tulos noin 0,8 Me ja taseen loppusumma noin 7,2 Me. Hämeen Sanomat -konsernilla on noin 400 työntekijää, joista noin 300 osa-aikaisia jakajia. Kokopäiväiseksi muutettuna konserni työllistää noin 200 henkilöä.

Hämeen Sanomat Oy julkaisee Kanta-Hämeessä kahta 7-päiväistä sanomalehteä Hämeen Sanomia ja Forssan Lehteä sekä Hämeenlinnassa kaupunkilehti Hämeenlinnan Kaupunkiuutisia. Ilves Jakelu Oy harjoittaa Kanta-Hämeessä sanomalehtien ja muiden tuotteiden varhaisjakelua. Hämeenlinnan Jakelupalvelu Oy suorittaa Hämeenlinnan alueella osoitteettoman suoramainonnan jakelua.

”Hämeen Sanomien kauppa on luontainen osa mediakonserni Keskisuomalaisen viime vuosien johdonmukaista kasvustrategiaa. Hämeen Sanomat on perinteikäs ja hyvin hoidettu mediakonserni. Hämeen Sanomat ja Forssan Lehti sekä Hämeenlinnan Kaupunkiuutiset ovat lukijoidensa arvostamia medioita ja rikastuttavat laadukasta mediatarjoamaamme Hämeessä. Kaupan myötä myös kattava jakeluverkostomme vahvistuu entisestään, kun Ilves Jakelu ja Hämeenlinnan Jakelupalvelu täydentävät jakeluamme Kanta-Hämeessä”, kommentoi Keskisuomalainen Oyj:n konsernijohtaja Vesa-Pekka Kangaskorpi.

Lisätietoja:
Vesa-Pekka Kangaskorpi, konsernijohtaja, Keskisuomalainen Oyj, p. 050 688 33

Mediatalo Keskisuomalainen − Suomen johtava maakunta- ja paikallismedia

Olemme suomalainen mediakonserni ja julkaisemme yli 90 mediaa. Paikallisesti uutisiamme lukee suurin osa suomalaisista, sillä tavoitamme 2,2 miljoonaa lukijaa viikoittain. Lisäksi tarjoamme markkinointiviestintä-, tutkimus-, paino- ja jakelupalveluita. Meillä työskentelee lähes 6 000 eri alojen ammattilaista.