Videomainonta

Videomainonnan vaikuttavuus
Liikkuvan kuvan ja äänen yhdistelmä on voimakas ja vaikuttaa syvästi ihmisiin. Videomainos tavoittaa ja sitouttaa katsojansa, herättää tunteita ja tunne jättää muistijäljen katsojan mieleen.
Videomainonta on tunteisiin vetoava kerronnan muoto, sillä siinä on mahdollista kertoa tarinaa katsojalle. Videomainonnan kautta hyvin toteutettu ja kerrottu tarina pysäyttää katsojansa sen äärelle. Liikkuva kuva on vahva brändimainonnan väline ja soveltuu samalla taktiseen kampanjointiin. Sen avulla yritys saa brändilleen näkyvyyttä sekä lisää myyntiä.
Videomainonta on yksi tehokkaimmista vaikuttamisen keinoista. Harva mainostuote pystyy tuottamaan tuloksia samalla tavalla sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä kuin liikkuva kuva.
Videomainonta tavoittaa ja sitouttaa katsojansa ja herättää tunteita. Onnistunut videomainonta on paljon kiinni sisällöstä, sillä sen pitää saada aikaan tunnereaktioita, joilla vaikuttaa kuluttajien ostokäyttäytymiseen. Tuottamalla tarinallista videomainontaa, jää mainostaja paremmin kuluttajan mieleen.
Videossa hyvä huomioida
- Pidä videot lyhyenä: 5–10 s, vaikka maksimipituus onkin 30 sekuntia.
- Suunnittele mainoksesi niin, että tärkein asia tulee esille heti mainoksen alussa.
- Varmista, että mainoksesi viesti välittyy katsojalle myös ilman ääntä.
Videomainonnan ratkaisut
- In-banner-videot. In-banner videot ovat HTML5-videomainoksia, joihin video on upotettu verkkopalveluissa näytettäviin bannereihin.
- Out-stream-videot: vaaka – tai pystyvideot. Outstream -videot rakentuvat mp4-tiedostosta. Videot pyöritetään verkkopalvelun display-mainospaikoilla.
Outstream -video
Toiminnallisuus
Outstream-videoratkaisut ovat videomainoksia, jotka rakentuvat mp4-tiedostosta.
Video käynnistyy autoplaylla ilman ääntä ja pysähtyy, mikäli käyttäjä jatkaa sivun selaamista videomainoksen ohi. Mainoksen päätyttyä video pysähtyy replay-tilaan, minkä jälkeen sen voi käynnistää uudelle tai klikata asiakkaan määrittämälle sivulle, äänet käynnistyvä videon uudelleen katselussa automaattisesti. Videon aikana oikeassa alareunassa näkyy lisätietoja–painike: tästä klikkaamalla katsoja siirtyy asiakkaan määrittämälle sivulle.
Outstream -mainonnan tuotteet:
Tuotteet myydään laiteriippumattomissa paketeissa. Mainosratkaisut ovat:
- Vaakavideopaketti 16:9
- Pystyvideopaketti 9:16
Outstream on ostettavissa seuraavissa verkkopalveluissa:
Etelä-Suomen median verkkopalvelut, KSML.fi, ESS.fi, itä-häme.fi, savonsanomat.fi, iisalmensanomat.fi, warkaudenlehti.fi, Suur-Jyväskylän Lehti (sjl.fi), kymensanomat.fi, kouvolansanomat.fi, lansisavo.fi, itasavo.fi, etelasaimaa.fi, uutisvuoksi.fi
Pystyvideopaketti eli vertikaalivideopaketti
- Pystyvideo: 9:16
- Mainos sijoitetaan verkkopalvelussa tietokoneen näkymässä oikean palstan mainospaikoille ja mobiilissa mobiilin mainospaikoille
- CPM -hinta 20 €
Vaakavideopaketti
- Vaakavideo on artikkelien yhteydessä pyörivä vaakasuuntainen videomainos, joka käynnistyy automaattisesti ilman ääntä ja pysähtyy loppuruutuun
- Videon maksimipituus on 30 sekuntia. Videon kuvasuhde on 9:16.
- Mainos näytetään artikkelin sisällä tietokoneella että puhelimessa
- CPM 22 €
Pystyvideopaketti eli vertikaalivideopaketti
- Pystyvideo on artikkelien yhteydessä pyörivä pystysuuntainen videomainos, joka käynnistyy automaattisesti ilman ääntä ja pysähtyy loppuruutuun.
- Videon maksimipituus on 30 sekuntia. Videon kuvasuhde on 9:16.
- Mainos sijoitetaan artikkelin sisällä sekä tietokoneella että puhelimessa
- CPM -hinta 22 €
Sivun yläosan vaakavideopaketti 16:9
Toiminnallisuus
Video käynnistyy autoplaylla ilman ääntä ja pysähtyy, mikäli käyttäjä jatkaa sivun selaamista videomainoksen ohi. Mainoksen päätyttyä video pysähtyy replay-tilaan, minkä jälkeen sen voi käynnistää uudelle tai klikata asiakkaan määrittämälle sivulle, äänet käynnistyvä videon uudelleen katselussa automaattisesti. Videon aikana oikeassa alareunassa näkyy lisätieoja–painike: tästä klikkaamalla katsoja siirtyy asiakkaan määrittämälle sivulle.
- Sivun yläosan vaakavideo on sivun yläosassa pyörivä vaakasuuntainen videomainos, joka käynnistyy automaattisesti ilman ääntä ja pysähtyy loppuruutuun
- Videon maksimipituus on 30 sekuntia. Videon kuvasuhde on 9:16.
- Mainos näytetään sekä tietokoneella että puhelimessa verkkosivun yläosassa paratin paikalla
- CPM 22 €
In-banneri-videomainonta (rich media -videot)
In-banner-videomainonnassa video on osa banneria (upotettuna display-mainokseen) ja se voi täyttää koko bannerin alan tai vain osan siitä. Tuotteet myydään laiteriippumattomina paketteina.
Tuotepaketit:
- Videoparaatipaketti, hinta CPM 22 €
- Boksivideopaketti, CPM 10 €
- Pystyparaativideo, CPM 18 €
- Jättiboksivideopaketti, CPM 12 €