Kolme Mediatalo Keskisuomalaisen kaupunkilehteä kymmen parhaan joukossa – Kuopion Kaupunkilehti paras

Kuopion Kaupunkilehti jo kolmannen kerran maan paras – myös parhaan jutun palkinto Kuopioon

Sanomalehtien Liiton järjestämän Kaupunkilehtikilpailun parhaaksi kaupunkilehdeksi valittiin jo kolmannen kerran Kuopion Kaupunkilehti. Lehti vei myös parhaan jutun palkinnon. Kuopion Kaupunkilehden lisäksi kisassa mukana olleet Mediatalo Keskisuomalaisen  Imatralainen ja Viikkosavo sijoittuivat kaupunkilehtien sarjassa kymmenen kärkeen.

Tuomariston mukaan Kuopion Kaupunkilehti on lukijalupauksensa vuodesta toiseen lunastava, arjessa kiinni oleva lehti, joka antaa kaupunkilaisille äänen. Lehden journalistinen taso ja kunnianhimo on korkea ja se herättää tunteita ja tempaa lukijat mukaansa, tuomaristo kiitteli.

– Palkinto tuo lisää motivaatiota ja itseluottamusta siihen, että linjamme on oikea, Kuopion Kaupunkilehden päätoimittaja Aija Pirinen iloitsee.

Kaupunkilehtikilpailun raatiin kuului tänä vuonna yhdeksän Turun ammattikorkeakoulun journalismin opiskelijaa ohjaajanaan päätoimittaja Timo Närä sekä päätoimittaja Ville Hakala ja yrittäjä, toimittaja Jarkko Ambrusin.

Myös paras tekstijuttu Kuopion Kaupunkilehdestä

Kaupunkilehtijuttukilpailun 2. sarjassa arvioitiin pelkkää tekstiä. Sarjan voitti toimittaja Ismo Vornanen Kuopion Kaupunkilehdessä julkaistulla jutullaan Olisiko tässä Kuopion fantasiahallitus.

Kaupunkilehtijuttukilpailun 2. sarjan tuomaroi Tapojärvi Oy:n tiedottaja, Lounais-Lappi -lehden entinen päätoimittaja Tiina Nousiainen.

Nousiaisen mukaan Vornasen voittojuttu paikallistaa valtakunnallisen aiheen nokkelasti ja siihen on lastattu värikkäitä mielikuvia ja lennokkaita kuvaelmia nykypäivän poliitikoista. Artikkeli on oivallinen esimerkki hyvästä kaupunkilehtijutusta, joka tempaa mukaansa ja lunastaa lukuisia kahvipöytäkeskusteluja.

Sarjan toisen palkinnon sai Uuden Rovaniemen toimittaja Veera Vasara jutullaan Vanhukset harhailivat pakkasessa. Kolmanneksi sijoittui Uuden Rovaniemen päätoimittaja Leena Talvensaari jutullaan Retki peruuntui, kun kyyti ei tullut.

 

Kaupunkilehtikilpailuun osallistui 31 lehteä ja yhteensä 55 juttua.

Parhaat kaupunkilehdet ja kaupunkilehtijutut palkittiin Sanomalehtien Liiton Suurilla Lehtipäivillä Hyvinkäällä torstaina.

Karri Kannala Sanomalehtien Liiton hallitukseen

Kaupunkilehtien sarjassa vuoden 2019 päätoimittajaksi valittu Helsingin Uutisten päätoimittaja ja Etelä-Suomen Media Oy:n paikallisjohtaja Karri Kannala. Kannala valittiin myös Sanomalehtien Liiton hallitukseen vuosiksi 2020-2022 ja liiton kaupunkilehtijaoston puheenjohtajaksi.

Kaupunkilehdillä ja digitaalisilla sisällöillä tavoitetaan kolmannes suomalaisista viikossa

Mediatalo Keskisuomalainen on Suomen suurin kaupunkilehtien kustantaja. Kaupunkilehdillä ja digitaalisilla sisällöillä tavoitetaan kolmannes suomalaisista viikossa. Kaikkiaan Mediatalo Keskisuomalaisella on 29 kaupunkilehtibrändiä ja verkkopalvelua. Alueidensa luetuimpien kaupunkilehtien kokonaistavoittavuus viikossa on 1 430 000. Digitaalisten sisältöjen kuukausitavoittavuus markkina-alueilla on jopa 55%. Kaupunkilehtien viisi ydinaluetta ovat Etelä-Suomi, Päijät-Häme, Kaakkois-Suomi, Keski-Suomi ja Savo.