Mainoskampanjalla myytiin hyllyt tyhjiksi

K-Marketissa myytiin hyllyt tyhjiksi ajankohtaisella kampanjalla

K-Market Kuningattarenrannan kampanjan onnistuminen on hyvä esimerkki siitä, miten markkinoinnilla saadaan kysyntää aikaiseksi jopa niin paljon, että se ylittää odotukset. Lue alta, miten loistaviin tuloksiin päästiin!

Tuotteen lanseerauksen kuninkaallinen ajankohta

K-Market kauppiaalla Peter Hortlingilla oli ollut tarve oman olutbrändin lanseeraukseen. Ruotsin kruununprinsessa Victoria ja prinssi Daniel olivat saapumassa Loviisaan vierailulle, josta kauppias Hortling sai idean: tämä kuninkaallinen ajankohta olisi täydellinen olutbrändin lanseeraukselle.

– Soitin omalle yhteyshenkilölleni Lauri Brucelle Meks Etelään ja kysyin, mitä Lovarin etusivu maksaa. Lauri ehdotti, että otetaan printin oheen display-kampanja, johon saadaan mukaan molemmat kotimaiset kieliversiot pyörimään rinnakkain, vahvasti kaksikielisellä paikkakunnalla K‑Marketia vetävä Peter Hortling kertoo.

Useamman median käyttäminen on myös tutkitusti tehokkaampaa. Yhdistämällä printin kumppaniksi paikallisen digin voi tavoittavuutta lisätä jopa 40 prosenttia. Digiuutismediamme tavoittaa yhä paremmin myös alle 35-vuotiaat kuluttajat, joten se kannattaa ottaa huomioon kampanjoita suunnitellessa.

Kampanjan toteutus

Lanseerauskampanjaan lähdettiin siis toteuttamaan niin, että kruununprinsessa Victorian saattueen saapumispäivänä, Jolly Roger toivotti ”heidän kuninkaalliset korkeutensa tervetulleiksi historialliseen Loviisaan” koko Loviisan Sanomien painetun lehden etusivun mitalla. Tervehdyksessä huomioitiin alueen kaksikielisyys viestin ollessa sekä suomeksi että ruotsiksi.

 

Display-mainontaa näytettiin Loviisan Sanomien verkkopalvelussa, jossa hyödynnettiin samaa viestiä ja visuaalista toteutusta. Mainospaikaksi valittiin animoitu jättiboksipaketti, joka on kääntyvää kuutiota muistuttava mainospaikka. Liikkuvan kuvan avulla jatkettiin korkean huomioarvon linjaa.

Jättiboksipaketissa kieliversiot olivat myös omina aineistoinaan, jonka avulla huomioitiin kaksikielisen paikkakunnan kuluttajarakenne. Näin lanseerauskampanjan erinomaiselle idealle saatiin sitä tukevat mediat ja mainospaikat.

Yksinkertainen menestysresepti mainonnalle

K-Market Kuningattarenrannan kampanjassa yhdistyi kolme tärkeää edellytystä mainonnalle. Ne olivat tavoittavat mediat, korkea huomioarvo ja erinomainen mainostoteutus. Paikallisella medialla on tärkeä rooli kuluttajien arjessa, joten se oli tehokas tapa lähteä markkinoimaan uutta tuotetta.

Etusivun käyttäminen toi mainonnalle korkean huomioarvon ja oivallinen ajankohtainen mainosviesti kruunasi toteutuksen.

– Pienempänä uutena toimijana pitää tehdä rohkeita avauksia, jotta meistä puhutaan ja ylittää uutiskynnyksen. Halusin Jolly Rogerille näyttävän lanseerauksen. Kuninkaallisten saapuminen kaupunkiin antoi yllättäen upean mahdollisuuden tähän: kuninkaallinen vierailu kääntää katseet paikalliseen mediaa. Halusin ehdottomasti hyödyntää tämän huomioarvon, kuvailee Peter Hortling.

Tuloksellista mainontaa

Lanseerauskampanjalla myytiin tuote lähes loppuun, joka yllätti kauppiaan. Hän oli tilannut tuotetta panimon suositusten mukaisesti.

– Olisi pitänyt tilata isompi määrä. Kysyntä yllätti, kertaa kauppias Hortling.

Yritysten mainostarpeet ovat hyvin erilaisia, mutta onnistuneen mainontaan tarvitaan aina tiettyjä asioita. Ne voit tarkistaa alta.

Onnistunut mainonta pähkinänkuoressa:

  • tunnista haaste tai ongelma
  • määrittele tavoite ja kohderyhmä
  • kuvaa asiakkaan ostopolku ja tunne oston esteet
  • suunnittele oston esteisiin vastaavat pääviestit
  • tunnista ja valitse ostopolkua tukevat mediat ja kanavat sen eri vaiheisiin

 

Näin kuvattuna mainonta saattaa vaikuttaa yksinkertaiselta, mutta sitä se harvoin on. Usein suunnittelussa asiantuntijan apu on ratkaiseva tekijä onnistuneen kampanjan luomiseksi.

Haluatko sinäkin kasvattaa liiketoimintaasi markkinoinnin avulla? Jätä lyhyt kuvaus mainostarpeestasi alla olevalla lomakkeella, niin suunnitellaan sinulle toimiva kokonaisuus. Yhteydenottopyynnön jättäminen ei sido sinua mihinkään.