Ohittamaton näkyvyys kasvaa – saatavissa 100 Big One -näytölle

Nyt ollaan isojen asioiden äärellä. Ohittamatonta näkyvyyttä on myynnissä nyt 100 Big One -jättinäytölle. Valtakunnallisessa  Big One -verkostossa viestit vaikuttavasti suurilla pinnoilla keskeisillä kauppapaikoilla ja vilkkaasti liikennöityjen väylien varrella.

Tutustu uusien Big One -näyttöjen sijainteihin ja poimi vinkit paikalliseen monikanavaiseen mainontaan

Espoo
Kaksipuoleisella näytöllä tuplanäkyvyyttä mainostajalle vilkkaassa kauppakeskittymässä Espoonväylällä. Optimaalisella sijainnilla tavoitetaan niin yksityisautoilijat kuin joukkoliikenteellä matkustavat.

Espoossa digitaalisen ulkomainonnan luonteva kumppani on kaikkien espoolaisten tuttu, alueen luetuin uutismedia, kaupunkilehti Länsiväylä verkkoympäristöineen.

Järvenpää
Kolme uutta näyttöä vilkkaasti liikennöidyn Pohjoisväylä varrella. Vireästi kehittyvä ja Suomen neljänneksi tiheimmin asuttu kaupunki on Keski-Uudenmaan suosituin asiointikeskus. Big One -medioilla tavoitat myös muualta Keski-Uudeltamaalta ostoksille saapuneet.

Digitaalisen ulkomainonnan kumppaniksi Järvenpään alueella osuvin valinta on keskiuusmaalaisten paikallislehti Keski-Uusimaa, tuttavallisemmin Keskari, ja sisarensa, kaupunkilehti Keski-Uusimaa Viikko.

Lahti
Kaksipuoleinen Big One -näyttö tavoittaa vilkkaalla Hämeenlinnantiellä Päijät-Hämeen keskukseksi muotoutuneessa ja vuoden 2022 kymmenen parhaan Eurooppalaisen matkailukohteen joukkoon valitussa kaupungissa. Näytön suunnat ovat sekä länteen että itään.

Paikallisten ja turistien tavoittaminen monikanavaisesti Lahden ja Päijät-Hämeen alueella on helppoa. Vahvat  paikalliset mediabrändiämme tavoittavat yhdessä digitaalisen ulkomainonnan kanssa 93 prosenttia alueen väestöstä. Valitessasi  Big One -näkyvyyden esimerkiksi Etelä-Suomen Sanomien printtimainonnan kumppaniksi, saat 35 000 nettokontaktia lisää.

Mäntsälä
Kevään aikana vahvan kaupunkilehtemme, Mäntsälän Uutisten, lisäksi muuttovoittoisessa Mäntsälässä tavoittaa myös keskustassa sijaitsevalla Big One -medialla.

Oulu
Uusi Big One -näyttö keskustassa lähellä ikonista Oulun toria ja toripoliisia. Oulussa monikanavainen, massoja tavoittava markkinointi onnistuu vaivatta, yhdistämällä digitaalisen ulkomainonnan kanaviimme ensimmäisen kerran helmikuussa 2022 ilmestyneen ja hyvän vastaanoton saaneen suoranmainostuotteemme, Luukkusen.

Jokaiseen talouteen jaettava Luukkunen julkaistaan sanomalahden tutussa, vanhassa koossa (broadsheet), mikä tarjoaa näyttävää näkyvyyttä, suuremassa koossa. Aivan kuten mediaperheensä Big One -näytötkin.

Saarijärvi
Uusi Big One -näyttö suositun mökkiseudun keskustassa vahvistaa tavoittavuutta Keski-Suomessa. Paikkakunnan kautta kulkee Kokkolan ja Lappeenrannan välinen valtatie. Saarijärven Pyhä-Häkin kansallispuiston latu- ja vaellusreitit houkuttelevat turisteja läpi vuoden.

Saarijärveläiset tavoittaa erinomaisesti alueen vahvalla paikallislehdellä, torstaisin ilmestyvällä Sampo-lehdellä sekä kaupunkilehti Saarijärveläisellä. Luonnollisesti monikanavaiseen pakettiin digitaalisen ulkomainonnan kumppaniksi istuu näkyvyys maakuntalehti Keskisuomalaisessa ja kuuluvuus Radio Keskisuomalaisessa.

Tutustu ohittamattomiin Big One -näyttöihimme

Näkyvyyttä nopeasti ja helposti

Mediatalo Keskisuomalainen on aidosti valtakunnallinen ja vahvasti paikallinen kumppani markkinointiin. Mediaratkaisuillamme toteutat helposti ja kustannustehokkaasti monikanavaisen kampanjan, jolla maksimoit eri kohderyhmien tavoittavuuden ja läsnäolosi asiakkaan ostopolulla.

Hyödynnä asiantuntijuutemme ja medioidemme tutkitusti vahvat tavoittavuudet. Saat nopeasti, yhdellä kontaktilla kohderyhmällesi räätälöidyn kampanjan ja markkinoinnin palvelut suunnittelusta tutkimukseen – olipa tarpeesi paikallinen tai valtakunnallinen.

Kysy tarjous heti!

Kun tarvitset valtakunnallista kampanjaa

Kun haluat tavoittaa alueellisesti.