Tervetuloa mediaperheeseen Sinun Savo

Keski-Savossa vuodesta 2001 ilmestynyt kaupunkilehti Sinun Savo siirtyy täydentämään Mediatalo Keskisuomalaisen mediaperhettä huhtikuun alusta alkaen.

Meks Savon aluejohtaja Mirja Vänttinen on tyytyväinen, että Mediatalo Keskisuomalainen saa Sinun Savosta Keski-Savoon oman kaupunkilehden, joka ilmestyy jatkossakin Varkauden, Pieksämäen Leppävirran ja Joroisten markkina-alueilla.

– On erityisen hienoa, että saamme joukkoomme valmiiksi keskisavolaisen kaupunkilehden.  Meillä on kaupunkilehdistä 50-vuotias Töllötin Ylä-Savossa ja Kuopion alueella yli satavuotias Viikko-Savo. Nyt saimme Keski-Savoon oman valmiiksi tutun ja tykätyn kaupunkilehden, jolla on Keski-Savossa vahva brändi, iloitsee Vänttinen.

– Jatkossa pystymme tarjoamaan Keski-Savossa asiakkaillemme entistä monipuolisempia ja kustannustehokkaampia mediaratkaisuja. Sinun Savo on hyvä media sekä mainostajille että lukijoille. Uuden omistajan myötä lehden ulkoasua ja sisältöä tullaan kehittämään. Sinun Savolle rakennetaan myös näköislehteä laajempi digitaalinen ulottuvuus, kertoo Vänttinen.

 Helsingistä Enontekiöön

Mediatalo Keskisuomalainen on Suomen suurin kaupunkilehtien kustantaja. KMT 2022 tutkimuksessa mukana olleet konsernin 21 kaupunkilehteä tavoittavat viikossa 1 014 000 printtilukijaa. Tutkimuksessa mukana olleen 16 kaupunkilehden digitavoittavuus on puolestaan 551 000 digilukijaa. Useimmat kaupunkilehdet ovat alueensa luetuimpia medioita. Suurimmat kaupunkilehdet ovat Helsingin Uutiset, Tamperelainen ja Länsiväylä.

Laaja kaupunkilehtiverkostomme palvelee mainostajaa Helsingistä Enontekiöön kaikkiaan 42 kaupunkilehden tarjoomalla, joista kumppanilehtiä on kolmetoista.

Kaupunkilehdet tukevat paikallista ostamista

Mediatalo Keskisuomalaisen IRO Researchilla teettämän tutkimuksen, Kaupunkilehtien mielikuvat, mukaan kaupunkilehtemme ovat merkittävässä roolissa oman asuinalueensa uutisoinnissa, oman alueensa puolestapuhujana ja tärkeänä alueellisena tiedonvälittäjänä. Tutkimukseen osallistuneista 88 prosenttia kokee kaupunkilehden ajankohtaisena ja paikallisten yritysten mainontaan sopivana mediana.

KMT 2022 tutkimuksen mukaan ostaminen on paikallista, sillä 85 prosenttia lukijoista suosii paikallisia liikkeitä ja palveluita. Kaupunkilehtiemme lukijoista puolestaan 94 prosenttia on taloutensa päivittäisostopäättäjiä.

Digin lukijaprofiili kaupunkilehdissä on erittäin kiinnostava – nuori ja kulutusorientoitunut. Mainostajalle kaupunkilehtemme tarjoavat lähimedioina aidosti paikallisen ja laadukkaan mainoskanavan, joka tavoittaa ostovoimaisen kohderyhmän, löytää lukijansa ja luo kysyntää siellä, missä lukijat asuvat ja paikalliset yritykset ovat.

Aidosti paikallinen kaupunkilehti on taktinen media, joka luo kysyntää, saa aikaiseksi kauppaa ja tukee paikallista ostamista. Parhaat jutut löytyvät läheltä!

Kysy, kuinka tavoitat kohderyhmäsi kaupunkilehdillämme!

Saat tarjouksen ripeästi, olipa tarpeesi alueellinen tai valtakunnallinen. Paikalliset mediamyynnin asiantuntijamme tuntevat markkina-alueesi ja saat helposti kustannustehokkaat vinkit kohderyhmiesi tavoittamiseen kaupunkilehdillämme.

Laajempaan kampanjointiin yli aluerajojen:

MEKS – SUURASIAKKAILLE JA MEDIATOIMISTOILLE

Kun tarvitset paikallista näkyvyyttä:

MEKS – MARKKINA-ALUEESI ASIANTUNTIJAT PALVELUKSESSASI