Digielämää pääkaupunkiseudun ulkopuolella

Kun katselen Suomen digimarkkinointialaa täältä Jyväskylästä käsin, näen kuinka pääkaupunkikeskeistä se on. Valtaosa digitoimistoista, adtech-firmoista ja julkaisijoista sijaitsee Helsingin seudulla. Kilpailu parhaista osaajista on kovaa ja työpaikkaa vaihdetaan tiuhaan. Se luo myös illuusion siitä, että kaikki tärkeä, kuten yritysten markkinointipäätökset tehdään Helsingissä.

Mutta Helsingin ulkopuolellakin on elämää, digitalisoituvia mediataloja, digitaalisen markkinoinnin osaajia ja IT-taloja. Täällä maakunnissa osaajista on lisäksi helpompi pitää kiinni, jos vaan tarjoamme mielekkäitä ja haastavia töitä.

Aloitin IAB:n hallituksen puheenjohtajana vuoden alussa. Sitä ennen toimin parin vuoden ajan IAB:n hallituksen jäsenenä. Työskentelen Mediatalo Keskisuomalaisen digijohtajana ja vastaan yhtiön liiketoiminnan digitalisoimisesta. Työni suola on journalistisen, teknologisen ja kaupallisen ajattelun yhdistäminen. Digitaalinen muutos tehdään yhteistyössä eri toimijoiden kanssa ja siitä myös IAB:n yhteisössä on kyse, kun saman pöydän ääressä istuvat sekä julkaisijat, mainostajat, digitoimistot ja teknologiatalot.

Omalla työuralla käänteentekevä hetki oli, kun pari vuotta sitten vietin perheen kanssa lukuvuoden Oxfordin Reuters Instituutissa. Samalla tutkin paikallisten mediatalojen digitalisoitumista. Vuoden aikana maailma pieneni ja sain hyvän kuvan eri maiden mediaympäristöistä, muutostarpeista ja ratkaisumahdollisuuksista. Samalla näin kuinka kaukana pohjoisessa Suomi on. Digitalisoituvassa maailmassa välimatka on kuitenkin mahdollista kuroa. Lopulta on se ja sama, oletko Jyväskylässä vai Helsingissä. Paikalla ei ole väliä, kun yhteistyötä rakennetaan juuri itselle parhaiden kumppaneiden kanssa.

IAB:n uutena puheenjohtajana haluan edistää kolmea asiaa. Ensimmäiseksi tavoitteenani on laajentaa IAB:n toiminta maakuntiin. Yrityselämä kukoistaa kasvukeskuksissa, mutta suurten yritysten lisäksi maakunnissa on erityisen paljon PK-yrityksiä, joissa yrityksen omistaja on myös yrityksen markkinointipäättäjä. Omistaja ajattelee aina lompakollaan, mikä tuo ison eron mainonnan ja markkinoinnin ostamiseen. Koska maakunnissa erillisiä mediatoimistoja ei ole, toimii alueen mediatalo tai mainostoimisto usein myös mediatoimistona paikalliselle yritykselle. Näille paikallisille digimarkkinoinnin asiantuntijoille haluan tehdä IAB:n toimintaa tutuksi ja tuoda IAB:n huippuasiantuntijaverkoston myös heidän ulottuville.

Toiseksi haluan poistaa digitaalisen markkinoinnin ympäriltä sen vaikeaselkoisuutta, luoda luottamusta ja rakentaa avoimuutta. Koska digitaalisen markkinoinnin osaaminen on PK-yrityksissä tutkitusti vielä heikkoa, myyjän ja suunnittelijan tehtävänä on samalla opastaa ja konsultoida asiakasta. Usein digitaaliset ratkaisut koetaan kuitenkin vaikeaksi ymmärtää, ja suurelta osin se johtuu digiammattilaisten lyhenteitä ja englanninkielisiä sanoja vilisevästä puheesta.

Yrittäjä ei ole ammattimainen mediaostaja, minkä vuoksi luottamus omaan myyjään on tärkeä ostamisen kriteeri. Useinkaan yrittäjä ei lähde kokeilemaan erilaisia vaihtoehtoja, vaan markkinoinnin ostaminen on harkitumpaa ja se keskittyy ratkaisujen ja kampanjoiden sijaan mediatilan ostamiseen. Koska yrittäjillä on harvoin aikaa analysoida tuloksia ja suunnitella tulevia kampanjoita tarkasti, on mainonnan onnistumisen tärkein mittari välitön lattialiikenne ja kassaan kilahtavat eurot. Kirsikkana kakun päällä on usein haaste tehdä paljon tuloksia pienellä budjetilla.

Verkkokaupan ja kaupan keskittymisen myötä maakuntakeskusten kivijalkamyymälöiden määrä on vähentynyt. Millaisilla ratkaisuilla voimme auttaa paikallista PK-yritystä kasvattamaan omaa myyntiään? Mitä digitaalisen markkinoinnin ratkaisuja PK-yrityksen pitäisi ainakin ottaa käyttöön? Ja miten kerromme sen yksinkertaisesti ja ymmärrettävästi? Siinä IAB tarjoaa konkreettisia ja toimivia esimerkkejä, oppaita ja koulutuksia.

Kolmanneksi haluan kutsua uusia toimijoita mukaan IAB:n yhteisöön. Sen vuoksi toivotan lämpimästi tervetulleeksi IAB:n toimintaan uudet digitoimistot, IT-talot, mediat, startupit ja mainostajat, jotka haluavat olla mukana kehittämässä digitaalisen markkinoinnin ekosysteemiä. Mediatalo Keskisuomalainen on ollut IAB:n toiminnassa ja hallituksessa mukana nyt parin vuoden ajan ja sinä aikana olemme saaneet kullanarvoisen kollega- ja asiantuntijaverkoston. Toivon avointa vuorovaikutusta IAB:n sisällä, yhteydenottoja ja keskusteluja. Yhdessä teemme muutoksen ja rakennamme digitaalisen markkinoinnin menestystarinaa.