Monikanavainen kokosivu käyttöön kuudessa Mediatalo Keskisuomalaisen tilattavassa lehdessä

 

Mediatalo Keskisuomalaisen uusi markkinointiratkaisu, monikanavainen kokosivu, paketoi printin ja digin yhdeksi mainostuotteeksi. Monikanavainen kokosivu myydään printti-digi –pakettina ja sillä  tavoitetaan helposti kuluttajat molemmissa kanavissa. Monikanavaista kokosivua voi ostaa tammikuun alusta alkaen ja kolmen kuukauden siirtymän jälkeen 1.4. 2023 alkaen pelkkää printtikokosivua näihin kuuteen lehteen ei voi enää ostaa.

 

Lähtökohtana on laajemman tavoittavuuden myötä kasvattaa mainostajan viestin tehokkuutta ja vaikuttavuutta. Monikanavaisuus mahdollistaa eri kohderyhmien kohtaamisen useamman kerran päivässä. Se kasvattaa eri ikäryhmien tavoittavuutta, painettujen ja digilehtien täydentäessä hyvin toisiaan. Digitaalinen kokosivu tukee nuoremman kohderyhmän tavoittavuutta, printtilehden painottuessa yli viisikymmentä vuotiaisiin.

 

Useammassa kanavassa nähty mainonta muistetaan paremmin ja se aktivoi kuluttajaa jopa kolminkertaisesti. Digikokosivu tuo kokonaiskontaktimääriin vähintään 10 prosentin verran lisää silmäpareja. Paikallisen lehden verkkopalvelu on tutkimuksen mukaan (Tietoykkönen 04/2022) kuluttajalle tärkeää ja mainossisältö paikallisessa digiuutismediassa on huomatumpaa, kiinnostavampaa ja aktivoivampaa, kuin mainokset valtakunnallisissa verkkopalveluissa tai somessa. Suurasiakkaille lokalisoiminen on helppo keino lukijoidemme puhuttelemiseen paikallisesti.

 

Monikanavaisella tavoittaa kuudessa sanomalehdessä

 

Monikanavainen kokosivu tulee myyntiin Savon Sanomissa, Keskisuomalaisessa, Etelä-Saimaassa, Kouvolan Sanomissa, Kymen Sanomissa ja Etelä-Suomen Sanomissa. Samalla pelkkä printti kokosivun tuotteena poistuu myynnistä näiden medioiden osalta. Verkkosivujemme liikenteestä 70 prosenttia tulee mobiilista ja digilukijoiden määrä on vahvassa kasvussa.

 

Monikanavaisen kokosivun mainospaikat ja hinnat

 

Monikanavaisen mainospaikat ovat printtilehden kokosivu tekstissä ja digikokosivu verkkopalvelussa. Jokainen kokosivu näytetään myös verkkopalvelussa (desktop + mobiili) digikokosivu-mainospaikalla samana päivänä, jolloin printti julkaistaan. Digilehden mainokset luetaan laiteriippumattomasti ja laadukkaasti niin tietokoneen, tabletin kuin puhelimenkin näytöltä.

 

Monikanavaisen kokosivun hinnat Arki Sunnuntai
Koko 254 x 365, tekstissä
Etelä-Saimaa 5 268 5 531
Etelä-Suomen Sanomat 7 835 7 835
Keskisuomalainen 9 205 10 126
Kouvolan Sanomat 4 975 5 224
Kymen Sanomat 4 537 4 764
Savon Sanomat 9 206 10 126

 

 

Kysy tarjous monikanavaisesta kokosivusta heti! Saat sen ripeästi, olipa tarpeesi alueellinen tai valtakunnallinen. 

 

Laajempaan kampanjointiin yli aluerajojen:

 

 Meks – suurasiakkaille ja mediatoimistoille

 

Kun tarvitse paikallista näkyvyyttä:

 

Markkina-alueesi asiantuntijat palveluksessasi