Kolmen Sorosen veljeksen vuonna 2012 perustama Sorcolor toimii Satakunnassa, Varsinais-Suomessa, Pirkanmaalla, Uudellamaalla, Kanta-Hämeessä, Päijät-Hämeessä, Keski-Suomessa ja Pohjois-Savossa. Toiminta laajeni Keski-Suomeen vuonna 2022 ja tämän vuoden aikana Pohjois-Savoon.
Sorcolor tekee huolto- ja uudiskohteiden ulkoseinien maalaukset, sisäseinien, kattojen ja porraskäytävien maalaukset sekä peltikattojen maalaukset ja tiilikaton pinnoitukset omakotitaloille, taloyhtiöille sekä yrityksille 400 työntekijän voimin.
Tarve ja tavoite
Laajentuneen toiminnan myötä Sorcolorilla oli tarve tuoda palveluitaan kokonaisvaltaisemmin esiin ja tavoittaa alueillaan talon sisä- ja ulkomaalausta sekä kattojen huoltoa tai maalausta tarvitsevat asiakkaat. Uusilla alueilla, Keski-Suomessa ja Savossa, koettiin tarvetta yrityksen lanseeraamiselle vahvemmin.
– Halusimme tuoda laajemmin esiin laadukasta työtämme ja sen tekijöitä sekä luotettavaa palveluamme, kertoo Sorcolor Oy:n viestintä- ja markkinointipäällikkö Henri Huhtala.
Tavoitteena oli kasvattaa tunnettuutta ja toteuttaa mahdollisimman laajasti tavoittavaa markkinointina, kohdennettuina kaikille paikkakunnille, joilla yritys toimii. Kohderyhmänä olivat pientalojen omistajat ja taloyhtiöt, sisämaalauspalveluiden osalta myös liikekiinteistöjen haltijat.
– Markkina on ollut tänä vuonna hankalampi ja asiakkaat ovat olleet enemmän odottavalla kannalla. Tarvetta maalaus- ja kattojen huoltopalveluille kuitenkin on aina. Sen vuoksi markkinointiin tulee panostaa ja säilyä asiakkaiden mielissä. Meillä oli suuri tarve olla näkyvillä oikeaan aikaan, riittävän usein ja tavoittaa kattavasti kaikilla alueillamme, Huhtala jatkaa.
Ratkaisu
– Kävimme Mediakonserni Keskisuomalaisen monikanavaista mediatarjontaa laajasti läpi alueittain, hiljattain viestintä- ja markkinointipäällikkönä aloittaneen, Henrin kanssa. Lähdimme miettimään Sorcolorin tarpeisiin uusia paikallisia markkinointiratkaisuja aiempien vuosien näkyvyyden lisäksi, kertoo Meks Suurasiakasmyynnin asiakkuuspäällikkö Hanna Reinikainen.
Sorcolorille lehtimainonta paikallislehdissä on tuttua ja lehtiverkosto on sujuvasti laajentunut yrityksen uusien toiminta-alueiden myötä. Lehtimainonnan kumppaniksi valittiin sisältömarkkinointi kaikille alueille.
– Uutismedioillamme on vankka lukijakunta juuri tällaisille faktapohjaisille artikkeleille ja brändille tuo lisäarvoa myös se, että sisältöjä on julkaistu muuallakin kuin yrityksen omilla verkkosivuilla, mainitsee Reinikainen natiivin vahvuuksista.
– Natiiviartikkeli on verkossa näkyvissä vuoden ajan ja se nousee orgaanisiin Google-hakuihin, kuluttajien etsiessä luotettavaa maalausfirmaa, jatkaa Reinikainen.
– Diginatiivi palvelee tarpeitamme erinomaisesti. Kotitaloudet säästävät ja siirtävät suurempia hankintojaan nyt. Tällä ratkaisulla säilymme asiakkaiden mielissä pidempään ja luomme pohjaa myös tulevaisuudelle. Lisäksi voimme hyödyntää natiivia omassa digimarkkinoinnissamme, esimerkiksi somessa ja uutiskirjeissämme, toteaa viestintä- ja markkinointipäällikkö Huhtala.
Sisältömarkkinointi lehtimainonnan kumppaniksi
Huhtalan mukaan lehtimainonta on hyvä huomion herättäjä, jota sisältömarkkinointi täydentää erinomaisesti.
– Päädyimme ensimmäistä kertaa toteuttamaan natiivimainontaa Mediakonserni Keskisuomalaisen medioissa. Se tuntui heti ensikuulemalta asianmukaiselta ratkaisulta, vastaten laajemman kerronnan ja tavoittavuuden tarpeisiimme kaikilla paikkakunnilla, Huhtala miettii.
Maalauspalveluita ja kattojen huoltoa tarvitsevien kohderyhmä on rajallinen. Sisältömarkkinoinnilla haluttiin vahvistaa positiivista muistijälkeä maalaustarpeesta kiinnostuneiden keskuudessa ja tuoda esiin yrityksen arvoja, kuten henkilöstön koulutusta, laadun takeena. Natiivin sisällöntuotannosta vastasi Mediakonserni Keskisuomalaisen sisältömarkkinoinnin tiimi.
Mediakonserni Keskisuomalaisen digimainonnan kehityspäällikkö Emmi Tiilikaisen kertoo, että konsernin erityisenä vahvuutena on tarjota asiakkaalle kokonaisratkaisuja aina sisällöntuotannosta haluttujen kohderyhmien tavoittamiseen paikallisissa mediaympäristöissämme.
– Kokeneella natiivimainonnan tiimillämme on taito luoda natiiviartikkeli, joka vastaa asiakkaan tarpeisiin ja puhuttelee yleisöä kunkin median ominaispiirteet huomioiden, Tiilikainen sanoo.
Lehtimainonnan kampanja aloitettiin hillitymmin ja kevään edetessä otettiin lisänäkyvyyskierros mainontaan koko toiminta-alueelle. Ilmoitusten koot ja sijainnit vaihtelivat kampanjan aikana. Joillain alueilla kartoitettiin myös etusivupaikkoja.
– Kampanjan seurantaa helpotti paljon Meksin Hannan, koko kevään kampanjasta, tekemä tarkka taulukko, jossa oli julkaisuaikataulut medioittain kaikilta alueilta ja kuukausittaiset laskelmat mediabudjetille, toteaa Henri Huhtala tyytyväisenä.
Tulos
– Natiiviartikkelin parissa viihdyttiin keskimäärin 1,49 minuuttia ja parhaimmillaan yli kaksi minuuttia, mikä kertoo, että sisältöön on keskitytty ja sen on tavoittanut aiheesta kiinnostuneet, iloitsee Reinikainen.
Kiinnostuitko kampanjasta? Me autamme! Olipa tarpeesi valtakunnallinen tai paikallinen, palvelemme ripeästi.
Tavoitteemme oli tunnettuuden lisääminen ja mielikuvan vahvistaminen työmme laadusta ja työntekijöistämme. Tässä onnistuimme erinomaisesti. Kampanjan toteuttaminen näinkin usealla alueella oli helppoa ja yhteistyö Meks suurasiakasmyynnin Hannan kanssa erittäin sujuvaa.
Henri Huhtala, viestintä- ja markkinointipäällikkö, Sorcolor Oy
Näin toteutettiin Sorcolorin kampanja
Lehtimedia:
Pääkaupunkiseutu: kaupunkilehdet Helsingin Uutiset, Länsiväylä ja Vantaan Sanomat.
Uudenmaan alue: Aamuposti, Keski-Uusimaa, Länsi-Uusimaa, Nurmijärven ja Uutiset Uusimaa.
Häme ja Päijät-Häme: Etelä-Suomen Sanomat, Forssan Lehti, Hämeen Sanomat.
Keski-Suomi: Keskisuomalainen, Suur-Jyväskylän Lehti.
Savo: Savon Sanomat, Viikkosavo.
Diginatiivi:
Pääkaupunkiseutu: helsinginuutiset.fi, lansivayla.fi, vantaansanomat.fi
Uudenmaan alue www.aamuposti.fi, keski-uusimaa.fi, www.uusimaa.fi
Hämeen ja Päijät-Hämeen alue: ess.fi/, hameensanomat.fi/
Keski-Suomen alue: ksml.fi/
Savon alue: savonsanomat.fi/
Tutustu kampanja-aineistoihin
Natiiviaineisto julkaistiin samanlaisena kaikissa verkkopalveluissa, ohjaus Sorcolor.fi