Servica Oy rekrytoi ja kasvatti tunnettuutta natiivilla

 

”Yhteistyö Meks Savon kanssa sujui erittäin hyvin ja parasta tässä oli meille helppo toteutus, josta mediakonserni huolehti kokonaisuutena. Saimme yhdestä paikasta asianmukaisen ratkaisun tarpeisiimme, erinomaisen toteutuksen natiiville, mediat kampanjan toteuttamiseen sekä raportin, joka todella kertoo, kuinka kampanja toimi.”

 

Päivi Winter, Viestintäpäällikkö, Servica Oy

Tarve 

 

Tunnettuuden lisäämiselle nähtiin tarve Servican toiminnan laajentuessa vuoden 2023 alussa koko Pohjois-Savon hyvinvointialueelle. Muutoksen myötä avautui runsaasti uusia työpaikkoja. Servicalla oli tarve tuoda esille omaa toimintaansa sekä avoinna olevia työpaikkojaan.

 

– Hyvinvointialueen myötä toiminta-alueemme laajeni ja tätä myötä meillä on avautunut työpaikkoja eri puolilla Pohjois-Savoa. Halusimme tuoda esiin positiivista työnantajamielikuvaa sekä lisätä Servican tunnettuutta ja palvelukokonaisuutemme laajuutta. Haimme tapaa viestiä laajemmin kuin mihin aivan perusmainos antaa myöten, kertoo Servica Oy:n HR-kehityskoordinaattori Teija Vuontisärvi.

 

Mietimme, mikä olisi paras keino viestiä laajasta tarjonnastamme ja samalla löytää tekijöitä avoinna oleviin työpaikkoihin. Halusimme kertoa, että uusia tekijöitä todella tarvitaan lisää.

 

Ratkaisu

 

Meks Savon asiakaspäällikkö Marjo Ruokolaiselle asiakas on tuttu viiden vuoden ajalta. Kampanjoita on aiemmin toteutettu Savon alueen paikallisissa uutismedioissa sekä printtinä että diginä.

 

Olemme keskustelleet natiivin vahvuuksista jo aiemminkin. Tarinallisuuden mahdollisuuksista luotettavassa mediaympäristössä ja otimme sen uudestaan esiin keskustellessamme hyvinvointialueen muutoksen aiheuttamasta tilanteesta, sen myötä syntyneestä kokonaisvaltaisen tunnettuuden lisäämiseen tarpeesta ja lukuisista rekryistä. Natiivi oli selkeästi paras ratkaisu asiakkaan tarpeeseen, taustoittaa Ruokolainen.

 

Printtinatiivi julkaistiin koko Savon alueen tavoittavassa maakuntalehti Savon Sanomissa, samanaikaisesti savonsanomat.fi verkkopalvelussa julkaistun diginatiivin kanssa. Diginatiivi oli aktiivisena viikon.

 

Toteutettiin natiivi monikanavaisesti sekä printissä että digissä. Tällä ratkaisulla varmistimme, että asiakas sai natiiviartikkelilleen laajemman tavoittavuuden ja tehokkaamman kattavuuden myös eri-ikäryhmien kesken.

 

Natiiviartikkelin monikanavainen näkyvyys ja helppo hyödyntäminen Servica Oy:n omissa kanavissa olivat ratkaisu asiakkaan tarpeisiin.

 

–  Meillä oli tarve saada alueella laajasti näkyvä artikkeli, jota on mahdollista hyödyntää pidemmällä aikavälillä ja eri kanavissa, kuten Servican eri kohderyhmille lähetetyissä uutiskirjeissä, kertoo Servica Oy:n viestintäpäällikkö Päivi Winter.

 

Mutkatonta yhteistyötä sisällöntuotannossa

 

Natiivin tuotannossa Servica Oy luotti Mediakonserni Keskisuomalaisen ammattilaisten sisällöntuotantoon. Natiivin sisällöstä vastasi kaupallinen tuottaja Innimari Hyvärinen. Yhteistyö sisällön suunnittelussa asiakkaan kanssa on tärkeää ja Servican kanssa se oli hyvin mutkatonta.

 

Servica toimii laajasti meidän monen arkipäivään vaikuttavissa tehtävissä, ja rekrytointiin tähtäävässä mainonnassa työntekijän ajatukset sekä urapolku toivat mielestäni hyvin esille Servicaa yrityksenä ja työnantajana. Natiiviartikkeleissa pidän tärkeänä tuoda esille ihmisten kokemuksia käsiteltävästä yrityksestä ja asiasta. Se tuo käsiteltävän aiheen lähelle lukijaa ja luo samastumisen tunteita sekä kiinnostusta, kertoo Hyvärinen.

 

Tärkeä osa onnistunutta rekrytointimainontaa mielestäni on tuoda esille myös yrityksen arvot sekä Servican tapauksessa työn monipuolisuus ja uralla kehittymisen mahdollisuudet.

 

Tulos

 

Viikon aikana natiiviartikkelia luettiin 977 kertaa, se tavoitti 889 uniikkia kävijää ja artikkelin parissa viettiin aikaa keskimäärin 2 minuuttia.

 

Natiivimainonnassa sisältö ja yleisö ovat kaiken lähtökohta. Ilman hyvää sisältöä tällaisia tuloksia ei olisi mahdollista saada. Tämän natiiviartikkelin keskimääräinen lukuaika on erittäin hyvällä tasolla ja se kertoo, että sisältö on kiinnostanut ihmisiä. Olemme tavoittaneet tässä kampanjassa hyvin kohderyhmään kuuluvia, taustoittaa kampanjan onnistumista Meks Savon digituote- ja myyntipäällikkö Juuso Ollikainen.

 

Natiivin vaikutus konkretisoitui heti julkaisun jälkeen puheluina. Erilaiset työmahdollisuudet herättivät mielenkiintoa ja useat olivat kiinnostuneita myös natiivissa mainitusta oppisopimuskoulutuksesta. Monet lähettivät työhakemuksen välittömästi puhelinkeskustelun jälkeen, kertoo HR-kehityskoordinaattori Teija Vuontisärvi.

 

Natiivi vastasi tarpeeseemme ja saimme positiivista palautetta natiiviartikkelin sisällöstä, etenkin uratarina koettiin hyvä nostoksi, iloitsee Vuontisjärvi. 

 

Kiinnostuitko kampanjasta tai tarvitsetko vinkkejä natiivimainontaan? Me autamme!

Ota yhteyttä 

Servica Oy:n natiivikamampanja lyhyesti

Kampajan tavoite: Asiakkaan tunnettuuden lisääminen ja avoinna olevien työpaikkojen täyttäminen.


Kohderyhmä:
Työnhakijat ja potentiaaliset työntekijät sekä palvelujen käyttäjät ja kuntalaiset Pohjois-Savon alueella.


Media
: Savon Sanomat ja savonsanomat.fi, printti- ja diginatiivi

Kampanja-aika 16.-22.1.2023 Savonsanomat.fi

Huomioitavaa: Sivua katsottiin 977 kertaa, se tavoitti 889 uniikkia kävijää ja artikkelin parissa vietettiin aikaa keskimäärin 2 minuuttia.
Ohjaavan natiivimainonnan tulokset: Klikkauksia 925.


Tutustu Servica Oy:n onnistuneen natiivikampanjan aineistoihin:

 

Tutustu diginatiiviin

Tutustu printtinatiiviin

 

Vastaisiko natiivimainonta tarpeisiisi?

Lue lisää natiivimainonnasta tästä

 

Lue lisää referenssejä

Katso kaikki >
10.04.24

Paikallisliikenteen bussimainonta tavoitti opiskelijat ja kasvatti asiakaskuntaa

LUe lisää
21.03.24

Kohdennettu bussimainonta täytti Yeppo & Soonsoon tavoitteet

LUe lisää
20.03.24

O.K. Auto Kouvola vahvistaa
Toyotan vetovoimaa välisivumainoksilla

LUe lisää
19.03.24

Näkemyksellinen kumppani tukee mainostajan matkaa asiakkaan luokse

LUe lisää