Eetteri auki Jyväskylässä

Mediatalo Keskisuomalaisen mediaperheen tuoreimman ja kovasti odotetun jäsenen kuukausien valmistelu huipentui, kun Radio Keskisuomalainen aloitti ensimmäisen lähetyksensä keskiviikkona 6.5. taajuudella 95,9 MHz kello 12 alkaneella kuuden tunnin erikoislähetyksellä.

Radiokanavalla olennaisessa osassa ovat Jyväskylän alueen paikalliset ilmiöt ja uutiset. Radio Keskisuomalainen 95,9 on nuorekas, aikuinen ja alueellinen kanava, jossa tuotetaan vahvaa paikallista sisältöä ja räätälöidään tarvittaessa tuotteita asiakkaiden tarpeen mukaan.

Uutislähetyksissä keskitytään pääasiassa Keski-Suomen asioihin, mutta kanavalta kuulee myös tärkeimmät uutiset valtakunnasta ja ulkomailta.

Monikanavaisen tarjonnan kasvu ilahduttaa mediamyyntiä

Uusi formaatti on otettu innolla vastaan myös Keski-Suomen mediamyynnissä.
– Ihmisten kiinnostus radiokanavaa kohtaan on kyllä ylittänyt odotukset. Mediamyynnin näkökulmasta niin kuluttajat kuin yrittäjät ovat olleet tosi kiinnostuneita. Selkeästi tällaiselle paikallisradiolle on tilausta, kertoo Keski-Suomen Median aluemyyntijohtaja Jani Ylönen.

Vaikka viime aikojen tilanne on ollut koronaviruksesta johtuen poikkeuksellinen, on kanavan mediamyynti näyttänyt Ylösen mukaan erittäin hyvältä. –Tämä myös mahdollistaa eri tuotteiden paketointia, kun on tarjolla printtilehteä, digi- ja ulkomainontaa ja nyt saa radion tähän rinnalle. Se tuo entistä enemmän mahdollisuuksia tarjota monipuolisempia ratkaisuja asiakkaille.

Kasvu jatkuu

Mediatalo Keskisuomalaisen konserniin kuuluu myös Lahdessa markkina-alueella toimiva Radio Voima. Kasvu eetterissä jatkuu, kun Kuopion paikallisradio starttaa loppuvuonna 2020.

 Radio on tehokas media, joka tavoittaa ostohetken äärellä. 

 Tutustu radiomainontaan tästä

Radio Keskisuomalainen

  • Mediatalo Keskisuomalaisen uusi radiokanava Radio Keskisuomalainen kuullaan taajuudella 95,9 MHz.
  • Radiota voi kuunnella myös nettiradion välityksellä osoitteessa radiokeskisuomalainen.fi
  • Päätoimittaja Henri Berg juontaa itse pääosan aamulähetyksistä. Bergin lisäksi juontajina toimivat Lotta Merenmies, Ilkka ”Ile” Jokinen ja Jari Lindström.
  • Radiouutiset toimittaa sanomalehti Keskisuomalaisen toimitus. Uutiset kuullaan tasatunnein arkisin kello 7-18 ja lauantaisin kello 10-14.
  • Kanavalla kuullaan jääkiekon liigakauden alkaessa selostettuna kaikki JYPin ottelut. Lähetysten selostaja paljastetaan tänään radion avajaislähetyksessä
  • Radion toimitilat sijaitsevat Keskisuomalaisen toimitalossa Jyväskylän Aholaidassa.
  • Radion Keskisuomalaisen verkkosivuilta radiokeskisuomalainen.fi löytyvän nettiradion kautta voi kuunnella lähetystä myös kuuluvuusalueen ulkopuolella.