Lahdenväylän suurin ja muut uudet Big One -ulkomainospinnat

Ulkomainosverkostomme kattaa Suomen etelästä pohjoiseen ja tavoittaa viikossa jopa 2,5 miljoonaa katsojaa. Jättimäisten Big One -medioittemme määrä kasvaa ja tarjoaa syksyn aikana tavoittavuutta 122 mainospinnalle. Digitaalisilla näytöillämme voit kohdentaa mainontaa ajan, paikan tai vaikkapa sään mukaan. Hyvä viesti vilkkaasti liikennöityjen teiden varsien tai vaikkapa keskustojen suurilla näyttöpinnoilla kerää katseet varmasti.

Lahdenväylälle kohoaa syyskuun aikana moottoritien suurin ulkomainospinta

Vilkkaasti liikennöidylle Lahdenväylälle, Sipoon ja Vantaan rajalle nousee syyskuun aikana uusi jättikokoinen Big One -mainospinta, jolla tavoitetaan pohjoisesta Helsinkiin päin ajavat. Lahden väylän suurimmalla yksittäisellä mainospinnalla on kokoa lähes 35 neliötä ja sen ohi ajaa viikoittain 362 495 autoa.

Vantaalla ja Sipoossa ulkomainonnan kumppaneina ovat kaupunkilehti Vantaan Sanomat ja paikallislehti Sipoon Sanomat painettuna tai diginä. Tämä Vantaan Koivukylän tuntumassa, Keravan joen varrella sijaitseva mainospinta palvelee erinomaisesti Vantaan ja Helsingin markkina-alueita.

Tutustu muiden uusien Big One -näyttöjen sijainteihin ja poimi vinkit paikalliseen monikanavaiseen mainontaan

Mediakonserni Keskisuomalaisessa on digitaalisen ulkomainonnan kumppaniksi 90 paikallista uutismediaa ja niiden monipuoliset verkkomainonnan ratkaisut. Radiomainonta täydentää monikanavaisuutta kuuluvuudellaan Savossa, Keski-Suomessa ja Päijät-Hämeessä. Mediaratkaisuillamme kasvatat tavoittavuutta merkittävästi ja kohdennat helposti mainontaa eri kohderyhmille.
Ulkomainosmediamme ovat oiva kumppani monikanavaiseen mainontaan! Esimerkiksi valitsemalla paikallisen uutismedian kumppaniksi digitaalisen ulkomainonnan, jopa tuplaat tavoittavuuden.

Porvoo

Porvoon Big One -näkyvyys on kasvanut kahdella 12 neliön suuruisella näytöllä Loviisantiellä ja Kuninkaanportissa. Porvoossa laajennat tavoittavuutta ikonisella uutismedia Uusimaalla, joka ilmestyy maanantaista lauantaihin tilattavana sanomalehtenä ja sunnuntaisin peittojakeluna omina painoksinaan Porvoon ja Loviisan alueilla.

Lappeenranta

Digitaalisen ulkomainonnan kumppaniksi Lappeenrannan alueella osuvin valinta on paikallinen Etelä-Saimaa sanomalehti ja peittojakeluna jaettava ES Keskiviikko.

Kotka

Merellisen Kotkan uusin Big One -näyttö sijaitsee Karhulan tiellä. Kymen Sanomat on Kotkan alueen luetuin sanomalehti ja varma valinta kotkalaisten tavoittamiseen.

Mikkeli

Virkeän Mikkelin Big One -näytön sijainti on Lahdentiellä. Monikanavaisella mainonnalla Mikkelin seudulla digitaalisen ulkomainosratkaisujen kumppanina tavoitat Mikkelin Kaupunkilehdessä ja sanomalehti Länsi-Savossa.

Pieksämäki

Savon seudulla Pieksämäellä 17 neliön suuruinen Big One -näyttö tavoittaa Kauppakadulla. Pieksämäellä paketoit monikanavaiseen kampanjaan radiomainontaa Radio Savon Aallot -kanavalla, paikalliset tavoitat Pieksämäen Lehdessä ja laajemmin maakuntalehti Savon Sanomissa.

Oulu

Big One -näyttö keskustassa lähellä Oulun toria ja toripoliisia. Oulussa monikanavainen, massoja tavoittava markkinointi onnistuu vaivatta yhdistämällä digitaalisen ulkomainonnan kanaviimme suoranmainostuotteemme Luukkusen.
Jokaiseen talouteen jaettava Luukkunen julkaistaan sanomalahden vanhassa koossa (broadsheet), mikä tarjoaa näyttävää näkyvyyttä suuremassa koossa. Aivan kuten mediaperheensä Big One -näytötkin.

Digitaalisella ulkomainonnalla luot kysyntää matkan varrella

Digitaalinen ulkomainonta tulevaa vastaan yllättävissäkin paikoissa ja luo vaikuttavuutta sekä muistijälkiä siellä, missä ihmiset liikkuvat. Mainos tavoittaa ihmiset ulkona, esimerkiksi matkalla työpaikalle, harrastuksiin, mökille tai kauppaan. Ulkomainosmedioillamme luot kysyntää jo matkan varrella, jolloin ostopäätökseen aktivoiva ajoitus on optimaalinen.

Kerro meille kohderyhmäsi ja tavoitteesi. Asiantuntijoiltamme saat parhaat ratkaisut kaikenkokoisille yrityksille. Pääset nauttimaan luotettavasta kumppanuudesta ja saat kaikki digitaalisen ulkomainonnan palvelut aina tutkimuksesta tuotantoon yhden kontaktin kautta niin valtakunnallisesti kuin alueellisesti.

Tarvitsetko vinkkejä tavoittavaan ulkomainontaan? Me autamme! Saat tarjouksen ja kampanjasuunnittelun ripeästi!

Kysy tarjous heti!

Markkinoinnin asiantuntijat palveluksessasi