Mikkelin Kaupunkilehti Mediatalo Keskisuomalaisen lehtiperheeseen

Keskisuomalainen Oyj:n omistama Kaakon Viestintä Oy on ostanut Mikkelin Kaupunkilehden liiketoiminnan Mikkelin Kaupunkilehti Oy:ltä. Kauppa astuu voimaan 1.1.2020. Mikkelin Kaupunkilehti ilmestyy kerran viikossa ja sitä jaetaan Mikkelin lisäksi Juvan, Hirvensalmen ja Mäntyharjun alueilla.

Keskisuomalainen Oyj:n konsernijohtaja Vesa-Pekka Kangaskorpi: ”Mikkelin kaupunkilehti täydentää erinomaisesti tuotevalikoimaamme Mikkelissä ja laajemmin Etelä-Savossa. Mediatalo Keskisuomalainen on Suomen johtava laatukaupunkilehtien kustantaja. Uskomme, että tehdyllä hankinnalla pystymme tarjoamaan sekä lukijoille että ilmoittajille entistä kattavamman ja monipuolisemman tarjonnan. Mikkelin Kaupunkilehti on hienosti hoidettu ja arvostettu lehti, jolla on vahva asiakaskunta Mikkelissä ja sen lähialueilla. Mediatalo Keskisuomalainen pyrkii myös jatkossa olemaan kasvuhakuinen ja uudistuva.”

Mediatalo Keskisuomalainen on kasvanut voimakkaasti vuoden 2019 aikana. Suomen Suoramainonta Oy (SSM) siirtyi Mediatalo Keskisuomalaiselle vuoden 2019 alussa. 5.4.2019 Keskisuomalainen Oyj osti Kaakon Viestintä Oy:n ja ESV-Paikallismediat Oy:n osakekannat ja kesäkuussa se osti Loviisan Sanomien ja Pyhtäänlehden liiketoiminnot KSF-medialta. Lisäksi Mediatalo Keskisuomalainen on laajentanut toimintaansa digitaalisissa näyttöpinnoissa.

Lisätiedot:

Vesa-Pekka Kangaskorpi, konsernijohtaja, Keskisuomalainen Oyj, puh: 050 68833

Jarmo Koskinen, Kaakon liiketoiminta-alueen paikallisjohtaja, Keskisuomalainen Oyj, puh: 0400 755 545

 

  • Kaikkiaan Mediatalo Keskisuomalaisella on 29 kaupunkilehtibrändiä ja verkkopalvelua.
  • Kaupunkilehtien kokonaistavoittavuus viikossa on 1 430 000.
  • Vuonna 1983 perustettu Mikkelin Kaupunkilehti ilmestyy torstaisin ja se jaetaan 35 430 talouteen Mikkelissä, Juvalla, Mäntyharjussa ja Hirvensalmella.