Tavoite ja tulos kohtasivat kohdennetulla rekrymainonnalla

”Kampanja huomattiin laajasti. Saimme positiivista palautetta ja useita avoimia työhakemuksia. Koemme, että kampanja herätti kiinnostusta alueen väestössä sekä vaikutti positiivisesti työnantajamielikuvaamme. Huomasimme selkeän eron aiempiin rekrytointikampanjoihin nähden, joissa panostus oli laitettu yhteen kanavaan – monikanavaisuus toi huomattavasti lisäpotkua markkinoinnin tuloksiin! Tavoite ja tulos kohtasivat – hakemusten määrä ja sopivien hakijoiden löytyminen osoittivat sen toimineen.”

Sauli Vuorinen, toimitusjohtaja, Lehtisepät Oy

Lehtisepät Oy on Mediatalo Keskisuomalaisen painopalveluyhtiö. Yritys työllistää noin 180 henkeä, joista Varkaudessa työskentelee tällä hetkellä 38. Yrityksen markkina-alue kattaa koko Suomen ja sen tavoitteena on toimittaa asiakkaille monipuolisia ja laadukkaita painotuotteita.

 

Tänä vuonna Lehtiseppien toimintoja on keskitetty entistä enemmän Varkauteen, jonka vuoksi mm. Warkauden Painon tuotantomäärät ovat olleet vahvassa kasvussa. Kasvu on saanut aikaiseksi akuutin tarpeen rekrytoida lisää työvoimaa. Samalla täytyi löytää lisää  henkilöstöä sekä ennakoida tulevaa – lähivuosina eläköitymisiä on tiedossa melko paljon. Mietittiin ratkaisuja yhdessä paikallisen TE-Toimisto kanssa. Päädyttiin järjestämään ”Tule osaajaksi lehtipainoon” -RekryKoulutus.

 

Tarve oli viestiä rekrytointikoulutuksesta Varkauden talousalueelle, erityisesti teollisesta tuotannosta kiinnostuneelle väestölle. Markkinointikumppaniksi valikoitui  Savon alueella monipuolisia mainosratkaisuja  tarjoava Meks Savo.

 

Syyskuussa toteutettiin 2 viikkoa kestävä monikanavainen kampanja Savon alueella, jonka erityinen painotus oli Keski-Savossa. Kampanja sisälsi printtimainontaa (painettu ja näköislehti) paikallisesti vahvoissa medioissa – Savon Sanomissa, Warkauden Lehdessä, Pieksämäen Lehdessä, Joroisten Lehdessä, Heinäveden Lehdessä, Soisalon Seudussa ja Juvan Lehdessä sekä bannerimainontaa savonsanomat.fi, warkaudenlehti.fi ja pieksamaenlehti.fi -verkkosivustoilla. Myös radiomainonta otettiin osaksi kampanjaa – spottimainos pyöri Savon Aallot -paikallisradiossa.

 

Ajatus monikanavaisesta rekrykampanjasta lähti keskusteltuani Lehtiseppien toimitusjohtaja Sauli Vuorisen kanssa heidän toiveistaan ja tarpeistaan. Lehtisepillä oli tarve näkyvyyteen laajemmin Savon alueella ja saada palkattua useampi henkilö. Tänä päivänä kohderyhmän saavuttaminen on huomattavasti haastavampaa kuin ennen.  Mediaa seurataan monista kanavista. Tavoittaaksemme kohderyhmän mahdollisimman tehokkaasti teimme Lehtisepille kattavan monikanavaisen ratkaisun ja hakemuksia tuli paljon. Hienoa, että siinä onnistuttiin hyvin, toteaa myyntijohtaja Tiina Manninen.

 

Rekrytointikoulutukseen haki yli 50 henkilöä

 

Kampanja onnistui yli odotusten. RekryKoulutukseen haki yli 50 henkilöä, joista Lehtisepät ja TE-Toimisto valitsivat sopivat henkilöt koulutukseen. Hakijat olivat pääosin lähialueelta, joten paikallinen mainonta tavoitti juuri oikean kohderyhmän.

 

– Meks Savon myyntijohtaja Tiina Manninen on ollut luottohenkilömme jo pitkään markkinointiasioissa. Tiinan kanssa kaikki sujuu ja arvostan hänen ratkaisukeskeistä työskentelytapaa. Kerroin hänelle haasteemme ja sain siihen kokonaisvaltaisen ”avaimet käteen” ratkaisun.  Kaikki tarvittava hoitui kerralla Tiina kautta – kokonaistarjous, mediatilavaraukset sekä mainosaineistojen ja radiospottien tuotanto (Kamua.fi), sanoo Lehtiseppien toimitusjohtaja Sauli Vuorinen.

 

Hakuilmoitus löytyi TE-Toimiston tyomarkkinatori.fi -sivuston lisäksi myös Lehtiseppien omilta verkkosivuilla. Lehtisepat.fi sivujen ”Tule osaajaksi lehtipainoon” -artikkelissa vieraili kampanjan aikana suuri määrä kiinnostuneita – artikkeli sai yli 700 lukukertaa. Bannerimainonta savonsanomat.fi, warkaudenlehti.fi ja pieksamaenlehti.fi -verkkosivustoilla keräsi kahdessa viikossa 200 000 näyttöä ja ohjasi hyvin kiinnostuneita hakuilmoitukseen. Klikkauksia tuli runsaat 350 kpl.

 

 

Tutustu aineistoihin:

 

Radiospotti:

 

 

 

Bannerimainos ja printti-ilmoitus:

 

  

 

 

Kiinnostuitko kampanjasta? Paikalliset asiantuntijat palveluksessasi!

 

Ota yhteyttä

 

Saat kaikki nämä mainosratkaisut meiltä:

Printtimainonta

 

Digitaalinen mainonta

 

Digitaalinen ulkomainonta

 

Radiomainonta

 

Lue lisää referenssejä

Katso kaikki >
5.08.24

Tampereen Kendo-seura löytää harrastajat bussimedialla

LUe lisää
7.05.24

Bussimainonnalla hoituu niin taktinen kuin brändimarkkinointikin

LUe lisää
29.04.24

Uudenlainen digitaalinen toteutus houkutteli – aktivoitumisprosentti oli vaikuttavat 81%!

LUe lisää
10.04.24

Paikallisliikenteen bussimainonta tavoitti opiskelijat ja kasvatti asiakaskuntaa

LUe lisää