Sanomalehden lukijat äänestävät aktiivisesti – ehdokasvalinta selvillä vain 20 prosentilla

 

Tuore tutkimus tuo vahvaa viestiä, että vaalimainota sanomalehdessä on hyödyllisintä ja kevään 2023 eduskuntavaalien äänestäjiin kannattaa vaikuttaa vaalipäivään asti.

 

Sanomalehtiemme lukijoista 87 prosenttia aikoo äänestää eduskuntavaaleissa mutta vain 20 prosentilla on ehdokas tai ylipäätään puolue selvillä. Äänestyspäätökseen on siis mahdollista vaikuttaa vaalipäivään saakka!  Mielenkiintoista on myös, että lukijamme eivät ole sitoutuneita puolueeseen vaan äänestyspäätös perustuu kulloiseenkin tilanteeseen tai ehdokkaaseen.

 

Sanomalehden vahvuus vaalimediana korreloi aiempien aiheesta tehtyjen tutkimusten kanssa: vaalimainonta sanomalehdessä on selvästi muita medioita hyödyllisempää. Tämä käy ilmi tutkittaessa vaalimainonnan hyödyllisyyttä eri mainoskanavissa. Luotettaviksi tiedonlähteiksi koettuja sanomalehtiä lukee vaalien alla huolellisemmin ja aktiivisemmin noin joka neljäs sanomalehden lukija. Varsinkin nuoret aktivoituvat lukemaan sanomalehteä tavanomaista huolellisimmin vaalien kynnyksellä.

 

Nämä selvisivät Digitalist Groupin toteuttamassa tutkimuksessa, jonka tavoitteena oli selvittää lukijoiden äänestyskäyttäytymistä ylipäätään, äänestämistä kevään 2023 eduskuntavaaleissa sekä tiedonhankintaa ja kanavia liittyen edustajan valintaan. Tutkimuksen vastaajat ovat joko Mediatalo Keskisuomalaisen tilattavien lehtien lukijapaneeleista tai verkkosivuilta. Mediatalo Keskisuomalaisella on yhteensä 48 tilattavaa sanomalehteä eri vaalipiireissä.

 

Omalta osaltani tutkimustulokset vahvistavat käsitystä sanomalehtien lukijoiden aktiivisesta äänestyskäyttäytymisestä, eli tätä porukkaa kannattaa puhutella, toteaa Mediatalo Keskisuomalainen B2B Insight Manager Tanja Herranen.

 


Sanomalehti on vahva vaalimedia:

 

  1. Lukijoidemme äänestysaktiivisuus on erittäin korkea. Lehtiemme lukijoista 87 % aikoo äänestää eduskuntavaaleissa. Ennakkoon äänestää 61 % ennakkoon ja vaalipäivänä 27 %. Vanhemmat äänestävät yleisemmin ennakkoon kuin nuoremmat.  Lukijoista 9 % ei tiedä vielä, äänestääkö eduskuntavaaleissa.
  2. Vain 20 % on päättänyt, ketä äänestää eduskuntavaaleissa. Valtaosa lukijoista ei ole vielä päättänyt ehdokasta tai edes puoluetta. Erityisesti nuoremmissa ikäryhmissä on paljon niitä, jotka eivät vielä tiedä, ketä tai mitä puoletta tulevat äänestämään eduskuntavaaleissa.  Kun äänestyspäätöstä ei ole vielä tehty, päättää yksi kolmesta ehdokkaansa kuitenkin hyvissä ajoin ennen vaaleja. Toisaalta melkein kaksi kolmesta äänestäjästä päättää ehdokkaansa vasta juuri ennen vaaleja. Äänestäjiin on mahdollisuus vaikuttaa!
  3. Vaalit kiinnostavat sanomalehden lukijoita. Noin joka neljäs sanomalehden lukija lukee lehteä vaalien alla huolellisemmin ja aktiivisemmin. Varsinkin nuoret aktivoituvat lukemaan sanomalehteä tavanomaista huolellisimmin vaalien alla.
  4. Sanomalehdissä oleva vaalimainonta on kaikkein hyödyllisintä. Sanomalehdissä olevaa mainonta 61 % pitää erittäin tai melko hyödyllisenä. Televisiossa tai nettitelevisiossa oleva mainonta on toiseksi hyödyllisintä.
  5. Television vaalikeskustelut ja sanomalehtiartikkelit ovat tärkeimmät tietolähteet, kun valitaan omaa ehdokasta. Sanomalehtien sisältöä pitää 69 % hyödyllisenä.

 

 

Vaalimainonta sanomalehdissä on hyödyllisintä

 

 

Vaalimainostaja, ole paikalla siellä, mistä tietoa haetaan!

 

Vaalimainonnassa Mediatalo Keskisuomalaisen valttikortti on mediamyynnin aidosti vahva paikallinen asiantuntijuus vaalipiireittäin 48  sanomalehden alueella.  Tavoitat helposti vaalipiirisi yhteiskunnallisista asioista kiinnostuneet painetuilla ja digitaalisissa sanomalehdillämme, joiden luotettava mediaympäristö nostaa viestisi arvoa.

 

Kaikkiaan printti- ja digilehdillämme tavoitetaan 2,2 miljoonaa lukijaa viikossa. Lehtiemme lukijoista 1,9 miljoonaa on äänestysikäisiä. Vaalimainonta sanomalehdissä on selkeästi hyödyllisintä. Ole siis paikalla siellä, mistä tietoa tutkitusti haetaan.

 

Tarvitsetko vinkkejä vaalimainontaan? Me autamme!

 

Olemme koonneet kokonaisen asiantuntijatiimin palvelemaan eduskuntavaaliasiakkaitamme eri alueilla. Vaaliasiantuntijamme tuntevat vaalipiirisi ja saat helposti vinkit kustannustehokkaaseen vaalimainontaan.

 

Tiesitkö, kun otat printtimainonnan kumppaniksi verkkonäkyvyyden, voit lisätä tavoittavuuttasi jopa 40 prosenttia?  Verkkosivujemme liikenteestä 70 prosenttia tulee mobiilista, mutta mainoksesi luetaan laiteriippumattomasti ja laadukkaasti niin tietokoneen, tabletin kuin puhelimenkin näytöltä.

 

Lukijamme aikovat äänestää mutta vain 20 prosentilla on ehdokas selvillä. Kaksi kolmesta äänestäjästä päättää ehdokkaansa vasta juuri ennen vaaleja. Sen vuoksi kannattaa ja pitää olla esillä. Nyt on sen aika. Paikallinen uutismedia on ylivoimainen kanava vaalipiirisi äänestäjien tavoittamiseen!

 

Kysy tarjous heti ja lue lisää vaalimainonnasta

 

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää lukijoiden äänestyskäyttäytymistä ylipäätään, äänestämistä kevään 2023 eduskuntavaaleissa sekä tiedonhankintaa ja kanavia liittyen edustajan valintaan. Tutkimuksen vastaajat rekrytoitiin Mediatalo Keskisuomalaisen tilattavien lehtien lukijapaneeleista ja verkkosivuilta.  Tutkimusaika oli 16.-30.1.2023.

 

Tutkimusdatan keruusta vastasi Digitalist Group. Tutkimukseen vastasi yhteensä 2 325 lehtiemme lukijaa.

 

Lukijayhteisöstä kerätty data on painotettu vastaajaan kunkin lehden lukijoita (KMT 2022). Verkkosivuilta kerättyä dataa ei ole painotettu.