B2B Insights

Suomalaisille maistuu jäätelö – Tiesitkö, että 25 prosenttia suomalaisista syö jäätelöä joka viikko?

 

Keväällä julkaistun Kantarin Mind -tutkimusdatan tietoja yhdistämällä saa louhittua mielenkiintoista tietoa kuluttamisesta Meksin mediaympäristöissä. Insightia saa kaivettua aivan tuotetasolta saakka – kuten esimerkiksi jäätelön kulutuksesta.

 

Konsernimme toiminta-alueella Uusimaa vie voiton jäätelöllä herkuttelussa. Vähiten jäätelöä kuluu puolestaan Päijät-Hämeessä.

 

Kylmiä faktoja:

Jäätelö maistuu yli 50-vuotiaille

Naiset herkuttelevat jäätelöllä enemmän kuin miehet. Kaikista suurin jäätelön kuluttajaryhmä ovat yli 50-vuotiaat naiset. Mutta olisitko arvannut, että ahkerimmat jäätelönsyöjät löytyvät yli 65-vuotiaiden ikäluokasta?

Herkuttelussa alueellisia eroja

Printtilehtiemme lukijoille se jäätelö vasta maistuukin – esimerkiksi Hämeen Sanomien lukijat syövät jäätelöä 1,5 kertaa useammin kuin kansalaiset keskimäärin.

Helsingin Uutisten digilukijat puolestaan valitsevat mieluummin kasvirasvapohjaisen jäätelön herkkuhetkeensä.

Myös menopelit vaikuttavat jäätelövalintaan

Liikenneympäristöistäkin löytyy eroja: bussimatkustaja nauttii jäätelöä harvemmin kuin printtilukija, mutta makeannälän yllättäessä listalla on usein erikoisherkumpaa premium- tai gourmet-jäätelöä. Autoilijat puolestaan valikoivat kahvipöytäänsä muita useammin jäätelökakkua.

Tästä voi päätellä, että niin jäätelö kuin kulutettava mediakin ovat makuasioita, joissa on huomattavia eroja.

Lähde: Kantar Mind 2023

Lue lisää Insightejä

Katso Kaikki
17.12.24

Mainostajalle tehokas ja vastuullinen valinta – kotimainen uutismedia on suomalaisille merkityksellinen

LUe lisää
4.12.24

Mainonta laadukkaassa uutismediassa on tutkitusti tehokasta ja vaikuttaa positiivisesti brändimielikuvaan

LUe lisää
4.12.24

Digitaalinen ulkomainonta kasvaa

LUe lisää
31.10.24

Luotettava ja laadukas paikallinen uutismedia kiinnostaa lukijoita myös oman alueen ulkopuolelta

LUe lisää
29.10.24

Digilukijamäärien kasvu kertoo paikallismedioiden merkityksestä kuluttajan arjessa

LUe lisää
29.10.24

Digitaalinen uutismedia tavoittaa myös nuoret – tutkimuksen mukaan viiden suosituimman median listalla kaikissa ikäryhmissä

LUe lisää
25.09.24

Mediakonserni Keskisuomalaisen digitaaliset uutismediat tavoittavat yli 1,6 miljoonaa suomalaista

LUe lisää
18.09.24

Uutismedia tarjoaa uniikkia tietoa – luotettavasti ja asiantuntevasti

LUe lisää
17.09.24

Digitaalinen ulkomainonta suosituin media, printin yllätysnousu

LUe lisää
12.09.24

Paikallisesti ja laadukkaasti toimitettu sisältö vetoaa lukijoihimme

LUe lisää
13.08.24

Näin kuluttajat käyttäytyvät vuonna 2024 – mitä vähittäiskaupan toimijoiden on hyvä tietää

LUe lisää
13.06.24

Kotimaisuus on edelleen kovaa valuuttaa!

LUe lisää
13.06.24

Globaalit brändit pitävät ykköspaikkaa kuluttajien valinnoissa

LUe lisää
15.05.24

Luotettavat uutismediamme tarjoavat mainostajille tutkitusti laadukkaan ympäristön

LUe lisää
15.05.24

Uutismedia on EU-vaaleissa äänestäjien luettava tietolähde

LUe lisää