Laukaa halusi viestiä asukkailleen paremmin

Haaste

”Kunta-alaa ei pidetä perinteisesti taitavana markkinoijana tai viestijänä, vaikka juuri meidän pitäisi viestiä asukkaille. Meillä on lakisääteinen viestintätehtävä” sanoo Laukaan kunnanjohtaja Jaakko Kiiskilä.
Hän on toiminut neljä vuotta Laukaan kunnan kapteenina ja operatiivisena johtajana.
Viestintä on Kiiskilän mielestä kunnalle ykköstehtävä: Sillä rakennetaan luottamusta niin asukkaisiin, virkamiehiin kuin kunnallisissa luottamustehtävissä toimiviin henkilöihin.
”Kunnankin pitää valita viestintänsä kärjet, joilla mennään eteenpäin. Kun olemme nämä yhdessä ensin päättäneet, sitten myös yhtenäisesti viestimme näistä” Kiiskilä sanoo.

Ratkaisu

Laukaassa kunta tutki kyselytutkimuksella asukkaiden ja yrittäjien mielipiteitä ja näkemyksiä, sitten kunnan johto ja valtuusto istuivat workshopeissa miettimässä, mikä on Laukaassa tärkeää.
”Halusimme viestiä hyvistä asioista tehokkaammin eteenpäin. Laukaan edellinen viestintäohje oli asuntomessuvuodelta 2003. Sen jälkeen on tullut muutama uusi asia, kuten Facebook. Perustarpeet eivät ole kuitenkaan muuttuneet”, Kiiskilä sanoo.
Kiiskilää ei epäilytä, etteivätkö kunnan asiat kiinnostaisi ketään.
”Kyllä kuntalaisia kiinnostaa, tekevätkö ne siellä kunnantalolla mitään”.
Kiiskilä muistuttaa myös, että myös kunnilla on tulostavoite, sillä verotulopottia pitää kasvattaa. Viestinnällä kuntaa tehdään kiintoisammaksi paikaksi yritystoiminnalle ja asumiselle.
”Tottakai haluamme viestiä myös Laukaan ulkopuolelle, että Laukaa on perinteinen hyvän kasvun kunta”.
Laukaan kunta rakensi viime vuoden aikana sisäisen viestinnän ohjeiston ja päivitti myös graafiset ohjeet. Lisäksi Laukaa tehosti Facebook-viestintäänsä muun muassa kunnanjohtaja Kiiskilän videoblogeilla. Digitaalista paikallisdemokratiaa on käytetty sosiaalisessa mediassa osallistamiseen, erilaisilla äänestyksillä haetaan kuntalaisten näkemystä.

Tulos

Nyt Laukaassa on päivitetty logo, uudet viestinnän linjaukset, yhteiset graafiset ohjeet kaikille. Näitä työkaluja on käytetty ahkerasti kunnan viestinnässä. Viestinnässä ja graafisessa ilmeessä on syvennetty Laukaalle tuttuja asioita, asioita ei pistetty täysin uusiksi. Esimerkiksi Laukaan slogan Sydäntä ja elinvoimaa pysyy. Se tarkoittaa Kiiskilän mukaan juuri niitä asioita, mitä Laukaa on.

”Olemme maaseutupitäjä, mutta samalla kasvukunta. Teemme rationaalisia päätöksiä, mutta mukana on aina laukaalainen sydän”.

“Yksi työn vaikeimmista asioista on strategisen viestin ilmaisu kansankielisesti. Hallintojargon puuduttaa, eikä ole myyvää. Oikein tiivistetty ja kuvattu strategia tukee toimintaa konkreettisesti ja helpottaa myös viestinviejän tehtävää”

Jaakko Kiiskilä
Kunnanjohtaja
Laukaan Kunta

Palvelut: Kyselytutkimus, workshop, viestinnän linjaukset, graafinen ohjeisto, valokuvaus, graafinen suunnittelu ja tuotanto, kuntastrategian visualisointi

Lue lisää referenssejä

Katso kaikki >
9.10.24

Vehkapuu todisti radioaaltojen tehokkuuden ja laajan paikallisen tavoittavuuden

LUe lisää
5.08.24

Tampereen Kendo-seura löytää harrastajat bussimedialla

LUe lisää
7.05.24

Bussimainonnalla hoituu niin taktinen kuin brändimarkkinointikin

LUe lisää
29.04.24

Uudenlainen digitaalinen toteutus houkutteli – aktivoitumisprosentti oli vaikuttavat 81%!

LUe lisää