Monikanavaisen mainonnan teho yllätti ensikertalaisen 

 

SP-Koti Lahti Kodikkain Oy:n yrittäjä Minna Rupalle lehtimainonta on tuttua kiinteistökohteiden markkinoinnissa. Nyt toteutettiin ensimmäistä kertaa monikanavaista markkinointia ja printti sai kumppanikseen paikallisen digin.  

 

 Tarve 

Asuntomarkkinan vilkkaimman sesongin käynnistyessä pääsiäisen aikoihin oli SP-Koti Lahti Kodikkain Oy:lla myynnissä paljon omakotitaloja ja osakehuoneistoja. Kevät on myös mökkikaupan kulta-aikaa ja Päijät-Hämeen alueella oli tarjolla useita kesämökkejä.

 

Meillä oli tarve saada myynnissä oleville kohteille mahdollisimman kattava näkyvyys. Mainontamme on aina ollut kohdepainotteista ja sillä ajatuksella halusimme kokeilla uusia keinoja potentiaalisten ostajien ja myyjien tavoittamiseen Päijät-Hämeen alueelta, kertoo yrittäjä Minna Ruppa SP-Koti Lahti Oy:stä.  

 

Ratkaisu

Tutun ja alueella hyvin toimivan lehtimainonnan kumppaniksi taktiseen kohdemarkkinointiin valittiin digitaalinen välisivumainos ess.fi näköislehdessä. Monikanavaisuudella haettiin laajempaa tavoittavuutta eri ikäryhmissä ja lisää tehoa kohteiden markkinointiin ostovoimaiselle kohderyhmälle.

 

Tilattavan näköislehden välisivumainos on luonteva osa lehteä, lukijoille tutussa ja luotettavassa mediaympäristössä. Mainoksen laaja pinta tuo huomioarvoa ja näköislehdellä tavoitetaan tehokkaasti alueen ostovoimainen kohderyhmä, toteaa Meks Hämeen digimainonnan myynti- ja tuotepäällikkö Susanna Meri

 

Lehtimainontaan valittiin asiakkaan markkinointibudjettiin sopivat ja kohdealueella laajasti tavoittavat kaupunkilehdet Uusi Lahti ja Seutuneloset. Sen jälkeen perehdyttiin verkkolehteen ja digimainonnan monipuolisiin ratkaisuihin. 

 

 Katsoimme Minnan kanssa, kuinka digimainokset käytännössä näkyvät läppäriltä ja kännykästä. Kerroin digin kasvaneista lukijamääristä, samoin avasin digillä saavutettavaa laajempaa tavoittavuutta, taustoittaa Meks Hämeen myyntipäällikkö Vesa Salminen.  

 

 Olen asiakkaana ollut markkinoinnissamme perinteitä vaaliva ja digineutraali, ehkä jopa digikielteinen, sen vuoksi digimarkkinointi ei ole ollut niin tuttua. Mainosmuotona se on tuntunut vieraalta, emmekä ole sitä aiemmin käyttäneet, Ruppa toteaa.

 
Näin syntyi päätös digimarkkinoinnista

Meks Hämeen Vesa kertoi digimarkkinoinnin vahvuuksista hyvin selkeästi ja kävi ilmi, että voimme halutessamme, käyttää jopa samaa sisältöä kuin lehtimainonnassakin. Asennemuutos tapahtui, kun vierastamani ”mainos”-sana muuttuikin printistä tuttuun ’ilmoitus’ -muotoon, Ruppa sanoo.

 

Erityisesti viehätti ajatus viikon mittaisesta kokosivun näkyvyydestä näköislehdessä. Tapaamisen jälkeen päädyin rohkeaan ratkaisuun ja varasin kuukausittaisen printin lisäksi muutaman digivälisivun mainoksen, jatkaa Ruppa hymyillen.  

 

 

Tulos

Näyttöjä välisivun mainos keräsi kaikkiaan 95 226 kappaletta ja mainoksen kautta siirryttiin kotisivuille 8396 kertaa, klikkausprosentin ollessa huikeat 8,82. Yli 5 sekuntia mainoksen pariin pysähtyneitä oli lukijoista 10.06 prosenttia 

 

 Digi- ja lehtimainosyhdistelmä todella lisäsi kiireitämme. Tiedustelujen ja näyttöjen määrä lisääntyi ja meille tuli myös myyntiin poikkeuksellisen paljon hyviä kohteita, iloitsee Ruppa.  

 

Loistava klikkiprosentti ja mainoksen parissa vietetty aika kertovat onnistuneesta kampanjasta sekä lukijoita kiinnostavasta sisällöstä. Oikea sisältö oikeassa mediassa tuo parhaat tulokset, ja on aina hienoa kuulla, kuinka kampanja konkretisoituu myös tuloksiksi. Välisivun mainoksessa asiakkaan viesti tavoitti juuri oikean kohderyhmän, toteaa digimainonnan myynti- ja tuotepäällikkö Meri tyytyväisenä.  

 

 

 

Kiinnostuitko kampanjasta? Me autamme! Olipa tarpeesi valtakunnallinen tai paikallinen, palvelemme ripeästi.

Ota yhteyttä

Sivun mainos näytti tosi hyvältä diginä, jo pelkästään se oli ilahduttavaa. Yhteydenotot lisääntyivät selkeästi ja saimme myös spontaania hyvää palautetta, ilmoitus oli siis todellakin nähty. Näyttö- ja klikkausmäärät yllättivät täysin. En olisi itse moisia lukuja osannut arvata. Kyllä tästä tuli meille yksi kanava lisää kohdemarkkinointiimme. Seuraava kampanja on jo suunnitelmissa!

Minna Ruppa, Yrittäjä, SP-Koti Lahti Oy

Näin toteutettiin SP-Koti Lahti Oy:n onnistunut digi- ja printtikampanja

 

Lehtimainonta: kaupunkilehdet Uusi Lahti, Seutuneloset, 1/1-sivu

 

Kampanjan kesto: kampanja-aikana, viikolla 13,  yksi kokosivun ilmoitus kummassakin kaupunkilehdessä.

 

Digimainonta: ess.fi, välisivun mainos Etelä-Suomen Sanomat näköislehdessä

 

Digikampanjan kesto: kuusi päivää, viikko 13/2023.

Näytöt: 95 226, klikkaukset 8396, klikkausprosentti 8,82 % ja yli 5 sekuntia pysähtyneet 10.06 %

 

Tutustu kampanja-aineistoon:

Digimainonta, välisivun mainos  Lehtimainonta kaupunkilehdissä 

Lue lisää referenssejä

Katso kaikki >
10.04.24

Paikallisliikenteen bussimainonta tavoitti opiskelijat ja kasvatti asiakaskuntaa

LUe lisää
21.03.24

Kohdennettu bussimainonta täytti Yeppo & Soonsoon tavoitteet

LUe lisää
20.03.24

O.K. Auto Kouvola vahvistaa
Toyotan vetovoimaa välisivumainoksilla

LUe lisää
19.03.24

Näkemyksellinen kumppani tukee mainostajan matkaa asiakkaan luokse

LUe lisää