Meks tuottaa tulosta

Monimediallinen Ekamille räätälöity kokonaisuus ja sujuva mediakumppanuus saivat jatkamaan yhteistyötä Meks Kaakon kanssa

Monimediallinen Ekamille räätälöity kokonaisuus ja sujuva mediakumppanuus saivat jatkamaan yhteistyötä Meks Kaakon kanssa

 

”Asioiminen on ollut mutkatonta ja saman katon alta palveluiden saaminen todella toimivaa. Olemme tarvittaessa myös pystyneet tekemään muutoksia mainontaan nopeallakin aikataululla. Myyjämme on ollut aktiivinen sekä vastannut kaikkiin kysymyksiimme, vaikka välillä niitä saattaa olla paljonkin.”

Kotkan-Haminan seudun koulutuskuntayhtymä Ekami, markkinointi- ja viestintäkoordinaattori Suvi Mynttinen

Kotkan-Haminan seudun koulutuskuntayhtymä Ekami halusi lisätä brändinsä tunnettuutta, koulutusalojen näkyvyyttä Kymenlaakson alueella sekä parantaa niin yrityspuolen kuin rannikkopajojen palveluiden näkyvyyttä.

 

Ekamin markkinointi- ja viestintäkoordinaattori Suvi Mynttinen kertoo, että kohderyhmän laajuus herätti heissä ajatuksen siitä, että tärkeää olisi näkyä useassa kanavassa.

 

Ikäkirjomme on laaja, opiskelijoita on noin 16 ikävuodesta yli 60-vuotiaisiin. Sen lisäksi täytyy tavoittaa myös yrityksiä esimerkiksi opiskelijoiden työharjoitteluita ja kumppanuuksia varten, hän selventää.

 

Monimediallinen kampanja käynnistettiin alkuvuodesta 2021 Ekamin tavoitteiden toteuttamiseksi. Mynttinen kertoo, että vuoteen haluttiin rytmiä suunnitelmallisella ja johdonmukaisella tekemisellä.

 

”Meille oli selvää, että omaa työtämme helpottaaksemme halusimme yhden ainoan kumppanin, jonka kautta saisimme hoidettua monta asiaa. Näin ollen tartuimme innokkaasti yhteistyöhön Meks Kaakon kanssa.”

 

Ekamin pakettiin valikoitui Meks Kaakon laajasta tarjoomasta muun muassa natiivimainonta – hyvää palautetta tullut myös ulkopuolisilta

 

Ekamin tarpeet poikivat heidän tarpeisiinsa räätälöidyn kokonaisvaltaisen paketin, johon sisältyi display-mainontaa, big one -ulkonäyttömainontaa, natiivimainontaa sekä some-mainontaa. Mainonnassa nostettiin esille Ekamin jatkuva haku, yhteishaku, lähihoitajaksi opiskeleminen, laajennettu oppisopimuskoulutus ja se, että Ekami on paljon muutakin kuin ammattiopisto.

 

 

Display-mainontaa toteutettiin Kymen Sanomien, Kouvolan Sanomien sekä Loviisan Sanomien verkkosivuilla. Display-mainonta on erilaisissa verkostoissa ja verkkosivuilla näkyvää mainontaa, minkä takia sitä kutsutaan myös bannerimainonnaksi. Display-mainonta on hyvä keino lisätä ja ylläpitää brändin tunnettuutta, ja siksi se valikoitui Ekamille räätälöityyn pakettiin. Ekamin display-mainonta sai ajalla helmikuu-lokakuu yhteensä noin 840 000 näyttökertaa (¹). Näyttökertoihin lasketaan myös ne kerrat, kun sama ihminen on nähnyt mainoksen useaan kertaan.

 

Big One -ulkonäytöillä mainontaa oli esimerkiksi Kotkan Mussalontiellä, jossa ulkonäyttö tavoittaa viikossa 104 986 bruttokontaktia (2). Bruttokontaktilla tarkoitetaan kaikkien tavoitettujen ihmisten summaa, ja siihen lasketaan myös ne kerrat, kun sama ihminen on nähnyt mainoksen useaan kertaan. Big One -ulkonäytöt ovat suuria LED-näyttöjä vilkkaasti liikennöityjen väylien ja suosittujen liikekeskusten läheisyydessä.

 

Ekamin Facebook-kampanjoista esimerkiksi jatkuvan haun kampanja sai ajalla maaliskuu-lokakuu yli 2 000 linkin klikkausta ja se tavoitti lähes 22 000 uniikkia henkilöä. Vastaavana ajankohtana pyörinyt jatkuvan haun Instagram-kampanja sai lähes 700 linkin klikkausta ja se tavoitti noin 32 000 uniikkia henkilöä. Sekä Facebookin että Instagramin jatkuvan haun kampanjalla tavoitettiin eniten 35–44-vuotiaita, joilta kertyi myös eniten linkin klikkauksia. (³)

 

Natiivimainontaa toteutettiin sekä Kymen Sanomien printtilehdessä että verkkosivustolla. Natiivimainonnassa mainostaja saa käyttöönsä tilaa, joka on totutusti kuulunut vain median omalle sisällölle. Natiivimainonta on artikkelimuodossa olevaa maksettua mainontaa.

 

Mynttinen on ollut erityisen ilahtunut Ekamin pakettiin kuuluneesta natiivimainonnasta, josta on tullut hyvää palautetta myös ulkopuolisilta.

 

”Kun käytetään ihmisten nimiä ja kuvia, niin kyllä ne ovat mielenkiintoisempia lukea. Natiivimainonnan aito, ei niin mainosmainen lähestyminen toimi meillä ja sisältöjä on tykätty lukea, hän kertoo mielissään.”

 

Esimerkiksi Kymensanomat.fi -sivustolla julkaistun natiiviartikkelin ”Kiinnostaako merenkulku, liiketoiminta tai automaatioala? Katso, mitä kaikkea kannattaa miettiä työuraa suunnitellessa ja mitä kaikkea Ekamissa voi opiskella” parissa vietetyn ajan keskiarvo oli kampanjana-aikana 18.–24. helmikuuta mukavat 2 minuuttia ja 9 sekuntia, mikä kertoo sisällön kiinnostavuudesta ja merkityksellisyydestä. (4)

 

Ekamin keskeisimpinä tavoitteina oli lisätä brändin tunnettuutta, koulutusalojen näkyvyyttä Kymenlaakson alueella sekä parantaa niin yrityspuolen kuin rannikkopajojen palveluiden näkyvyyttä. Tavoitteissa onnistuttiin hienosti Ekamin tarpeisiin räätälöidyn paketin avulla.

 

 

Mutkaton yhteistyö poiki jatkoa mediakumppanuudelle

 

Ekami on ollut kaikin puolin tyytyväinen yhteistyöhön Meks Kaakon väen kanssa.

 

”Asioiminen on ollut mutkatonta ja saman katon alta palveluiden saaminen todella toimivaa. Olemme tarvittaessa myös pystyneet tekemään muutoksia mainontaan nopeallakin aikataululla. Myyjämme on ollut aktiivinen sekä vastannut kaikkiin kysymyksiimme, vaikka välillä niitä saattaa olla paljonkin.”

 

Toimivan yhteistyön ansiosta Ekami aikoo jatkaa yhteistyötä Mediatalo Keskisuomalaisen Kaakon alueen asiantuntijoiden  kanssa myös ensi vuonna.

 

 

(¹) Display-mainonnan luvut on saatu Google Ad Manager 360:stä.
(2) Big One -ulkonäytön bruttokontaktimäärä on arvio, joka muodostetaan liikenneviraston lukujen mukaan.
(³) Facebookin ja Instagramin kampanjoiden luvut on kerätty Facebookin mainostyökalusta.
(4) Natiivimainonnan luvut on kerätty Google Analyticsistä.

 

Meks tuottaa tulosta

Katso kaikki REFERENSSIT >

Bussimedia tavoittaa laajasti – voidaan puhua massamediasta. Lisäksi näyttömedia mahdollistaa hyvin monenlaiset sisällöt. Valitsemalla sisältö oikein, matkustajien huomion voi todella ottaa, kuten Fudo Kamaen esimerkki osoittaa.

Tampereen Jumppatiimi TAJU ry tuottaa harrasteliikuntaa kaikille rennon hyvällä fiiliksellä. TAJU on Tampereen suurin harrasteliikuntaseura yli 2000 jäsenellään.   TAJU markkinoi tarjoamiaan liikuntapalveluja monikanavaisesti,…

”Mainoksessa ollutta QR-koodia ladattiin satoja kertoja”

Juha Päivinen, The Bank

”Olemme käyttäneet bussimediassa olevissa mainoksissa alekoodeja lisähoukuttimina, mikä on toiminut tosi hyvin. Jopa niinkin hyvin, että alekoodia on yritetty lunastaa myös muissa kuin pääkaupunkiseudun liikkeissämme! Liikkeissämme ja verkkokaupassa on myös käynyt paljon uusia asiakkaita ostoksilla kampanjoiden aikana.”

Oona Hykkönen, markkinointipäällikkö, Yeppo & Soonsoo

”Kävijäryntäys kyllä yllätti! Olemme järjestäneet tapahtumia 10 vuotta ja tämä oli ensimmäinen kerta, että saatiin näin paljon kävijöitä liikkeelle. Ennen ei ole tarvinnut keskeyttää lipunmyyntiä!”

Timo Ranto, tapahtumapäällikkö, Pii Poo Oy 

HUS Diagnostiikkakeskuksella on toimintaa Uudellamaalla, Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa, ja tarvitsimme kesätyöntekijöitä kaikkiin kolmeen maakuntaan. Meks Etelän kautta saimme kampanjamme näkymään kaikilla näillä alueilla vaivattomasti joukkoliikenteessä. Kampanja oli meille vaivaton ja kustannustehokas toteuttaa.

Lauri Partanen, rekrytointisuunnittelija, HUS Diagnostiikkakeskus

Kesä on meille vuoden tärkeimpiä sesonkeja. Oikein ajoitetulla ja toteutetulla monikanavaisella kampanjalla varmistamme, että saamme sesongin myynneistä kaiken mahdollisen irti.

Aino Pärnänen, liiketoimintajohtaja, Yöpuu Yhtiöt
Kiinteistönomistaja huomio!

Onko sinulla kiinteistö tai maa-alue, joka voisi palvella mainospinnan sijaintina?

Haluaisitko laittaa seinäpintasi tai maa-alueesi hyötykäyttöön vuokraamalla tilaa digisuurtauluillemme, vai etsitkö jo olemassa olevalle digitaaliselle mainosnäytöllesi myyntikumppania?

Haluatko sinä aktivoida asiakkaasi?

ALOITETAAN.
Ota rohkeasti yhteyttä!

Monikanavaisuus kasvattaa tunnettuuttasi lähes 60 % ja yli kolminkertaistaa kuluttajan aktivoitumista. Mediatalo Keskisuomalaisen medioilla tavoitat ja aktivoit asiakkaasi – paikallisesti ja valtakunnallisesti.