Ravintola Bonneville lisäsi tunnettuutta ja vahvisti myyntiä koukuttavalla tarinalla

”Monikanavainen markkinointikampanja antoi erinomaista lisävauhtia uuden lounasravintolamme alkutaipaleelle. Olemme tyytyväisiä kampanjan tuloksiin. Natiiviartikkeli oli laadukas ja ammattitaidolla kirjoitettu. Kaikki näkyvyys on hyväksi, ja tällainen kampanja on erinomainen investointi pitkän tähtäimen horisonttiin.”

Marita Vilenius, Ravintoloitsija, Ravintola Bonneville

Tarve

 

Marita ja Ilpo Vilenius palasivat viiden vuoden tauon jälkeen yrittäjiksi Kouvolan ravintolamaailmaan ja laittoivat perustamansa ikonisen ravintolan tilat uusiksi. Uusi lounas- ja tilausravintola sai nimekseen Bonneville.

 

Ravintoloitsijat huomasivat kilpailutilanteen kiristyneen ja heillä oli tarve viestiä kokonaisvaltaisesti kaupungin uudesta ravintolasta.

 

Ruokapaikka.fi-palvelukin sen kertoo, että samoista lounasruokailijoista kilpailee Kouvolassa yli neljäkymmentä ravintolaa. Kilpailu on kovaa, lisäksi asiakas tekee joka päivä uudestaan ostopäätöksen, mihin lounaspaikkaan hän menee syömään. Yrityksen on muistutettava jatkuvasti olemassaolostaan, jotta se pysyy potentiaalisten asiakkaiden mielissä, Marita Vilenius toteaa.

 

Kävikin niin, että tarinallisuus toi mehevät maut pintaan sisältömarkkinoinnissa ja Kouvolan ravintolamaailman uusi tulokas sai arvoisensa kattauksen ammattilaisten tuottamilla monikanavaisilla mediaratkaisuilla.

 

Ratkaisu

 

Mediakonserni Keskisuomalaisen Kaakon alueen sisältömarkkinoinnin asiantuntija Katja Himanen on työssään huomannut, millainen voima hyvällä tarinalla on. Kiinnostavalla ja kohdeyleisöä puhuttelevalla tarinalla saadaan aikaiseksi toimintaa ja sitoutumista brändiin tunnetasolla saakka.

 

Päädyttiin kuukauden mittaiseen monimediaratkaisuun, jossa printti- ja verkkonäkyvyys toteutettiin sisältömarkkinoinnilla, jonka pariin aktivoitiin ostetulla somemainonnalla.

 

– Laadukkaan tarinan lisäksi on tietenkin saavutettava oikea kohdeyleisö. Se toteutuu tarkoituksenmukaisella monimediaratkaisulla – niin ostetulla kuin mainostajan omalla mediallakin, Katja jatkaa.

 

Kampanjassa hyödynnettiin kattavasti Mediakonserni Keskisuomalaisen Kaakon alueen medioita Kouvolan alueella, painettua lisäpeittolehteä KS Keskiviikkoa ja aluelehden kouvolansanomat.fi -verkkopalvelua, sekä sosiaalisen median kampanjaa Facebookissa ja Instagramissa.


Ammattilaiset asiakkaan tukena

 

Jokainen natiivimainonnan kampanja toteutetaan usean ammattilaisen yhteistyöllä. Mediamyyjä Antti Taipale kertoo, että aluksi hän tapaa kartoittaa asiakkaan kanssa tarpeet, kohderyhmät sekä markkinointiin käytettävissä olevan budjetin. Keskustelemalla selviää myös se, onko tavoitteena pikavaikutuksia tuova taktinen mainonta vai brändiä vahvistava viestintä.

 

Painetussa lehdessä ja lehden verkkosivuilla julkaistu natiiviartikkeli on yritykselle tehokas tapa saada oma äänensä kuuluviin juuri sellaisena kuin haluaa. Jos se vielä toteutetaan ajattomana tarinana, siitä on hyötyä asiakkaalle monessa muussakin tarkoituksessa.

 

Kampanjan sisältötuotannosta vastannut Mediakonserni Keskisuomalaisen kaupallinen tuottaja Eira Isomäki nauttii työstään, jossa hän ulkopuolisin silmin yrityksen toimintaan tutustuessaan pystyy oivalluttamaan yritystä.

 

En tyydy pelkkään pintakerrontaan, vaan haluan tarjota lukijoille jotain enemmän, tunnesidettä yritykseen kurkistuksella. Esimerkiksi tuossa Vileniuksen tarinassa on paljon sellaista, mikä koskettaa lukijoita ja luo positiivista muistijälkeä, hän pohtii. Vileniuksen tapauksessa kiinnostava lisäkoukku löytyi vastuullisuudesta.


Somessa saa lisää näkyvyyttä

 

Somemainonnan asiantuntija Jukka-Pekka Mäkinen kertoo, kuinka pienellä lisäinvestoinnilla saa julkaistuun tarinaan lisänäkyvyyttä. Bonnevillen kampanjassa ostettiin 250 eurolla mainontaa Facebookissa ja Instagramissa.

 

Teimme tarinasta kaksi erilaista mainosta, toisessa oli tarinaa yrittäjistä ja toisessa tietoa uudesta ravintolasta. Tavoitteena oli saada lisää lukijoita artikkelille.

 

Monimediaratkaisulla hyviin tuloksiin

 

Vileniusten uudesta ravintolasta kertova kuukauden mittainen kampanja onnistui erinomaisesti tavoitteessaan. Diginatiiviartikkelin etusivun nostolla tavoitettiin 136 000 verkkosivukävijää. Artikkelilla saavutettiin viikon aikana 3878 lukijaa, jotka viihtyivät artikkelin parissa keskimäärin peräti kaksi minuuttia 45 sekuntia, Himanen kertoo.

 

Somekampanjalla saatiin artikkeliin yli kolmetuhatta uutta klikkausta. Mainokset tavoittivat yli 20 000 ihmistä somessa. Ammattilaisten avulla someen sijoitettu raha tulee parhaiten hyödynnettyä, sillä on tärkeää osata kohdentaa mainos oikein ja tietää, mitkä kanavat kannattaa kulloinkin hyödyntää.

 

Tässä tapauksessa Facebook oli paras kanava ja tulokset erinomaisia, kustannuksiksi tuli vain kahdeksan senttiä per lukija, toteaa Mäkinen.

 

Tutustu aineistoihin


Näin toteutettiin ravintola Bonnevillen monikanavainen kampanja Mediakonserni Keskisuomalaisen asiantuntijoiden kanssa Kaakon alueen medioissa. Tutustu ja poimi vinkit!

Lue Vileniusten ravintolatarina: https://www.kouvolansanomat.fi/kaupalliset/5420250

Lue lisää natiivimainonnasta: https://meks.fi/tarina-tempaa-mukaansa-ja-jattaa-muistijaljen/

Printtinatiivi  Diginatiivi

Some Maku ratkaisee  Some Rakkaudesta ruokaan

Lue lisää referenssejä

Katso kaikki >
21.03.24

Kohdennettu bussimainonta täytti Yeppo & Soonsoon tavoitteet

LUe lisää
20.03.24

O.K. Auto Kouvola vahvistaa
Toyotan vetovoimaa välisivumainoksilla

LUe lisää
19.03.24

Näkemyksellinen kumppani tukee mainostajan matkaa asiakkaan luokse

LUe lisää
11.12.23

Monikanavainen tapahtumamainonta sai aikaan kävijäryntäyksen

LUe lisää